Turkkilaista kotiruokaa ja kotoisia maisemia

Turkkilaisen kotiruuan teko on ollut pitkään mielessä, mutta nyt kielikoulun loputtua voisi sitä ajatusta jopa koittaa ihan toteutukseenkin siirtää. Ystäväni oli saanut omalta naapuriltaan hyvän turkkilaisen papuruuan ohjeen ja siitä ajattelin aloittaa. Ensin tietysti täytyi lähteä basaarille tarvikeostoksille. Vähän myöhään venähti lähtö, tosin täällä on myös jo melko pimeää iltaisi, vaikka kelloja ei nyt vielä olekaan siirretty.

Muu Eurooppahan siirtyi talviaikaan viime la-su-yönä, mutta Turkki vasta 8.11, viikko vaalien jälkeen. Tässä on eletty ja eletään jänniä päiviä, kun älypuhelimet ja tietokoneet vaihtuu itsestään millin minkin alueen aikatauluun. Onneksi on seinäkellot, rannekellot ja onneksi netistä löytyy moderni "neiti aika", josta voi tarkistaa. Viime sunnuntaina twitterissä Turkin suosituimmaksi twiitiksi olikin noussut #paljonkokelloon :D (#saatkaç)

Suom. Lääkäri antaa lääkkeitä, parsakaali antaa terveyttä :D 

tästä sipulit 

Nilgünin vihreät pavut

1 sipuli
3 tomaattia

7 valkosipulin kynttä ( tai maun mukaan)

1 kg vihreitä tuoreita papuja

2 rkl öljyä

4 tl sokeria

suolaa
vähän vettä

Pilko sipuli ja valkosipulit, kuutioi tomaatti, ota pavuista päät pos ja leikkaa noin 2-3 sentin mittaisiksi paloiksi. Laita ainekset kattilaan ja keitä noin 30 minuuttia, kunnes pavut ovat kypsiä ja pehmeitä. Lisäile vettä, jos siltä näyttää että tarvii.
Tarjotaan lämpimänä pääruokana tai kylmänä alkupalana/salaattityyppisesti. Jos haluat ruuasta ruokaisemman, voit tarjota sen riisin tai riisin ja lihan/kanan tms. kanssa.

ainekset kattilassa

vähän jo valmiimpaa ruokaa

Keitin papupadan lisäksi riisiä, oikein oli hyvää, halpaa, nopeaa ja helppoa ruokaa, suosittelen! Turkissa tuntuu olevan selkeästi erikseen kotiruokaa tarjoavat ravintolat että sitten ehkä enemmän maailmalla tunnetut erilaiset liharuuat, lähinnä kebabit. Kotiruoka on paljon enemmän kasvispainotteista tai jopa kokonaan ilman lihaa, kuten tämä yllämainittu.

Eilen torstaina 29.10. täällä toisessa kotimaassa vietettiin tasavallan synttäreitä ja siis vapaapäivää. Tuona päivänä on perinteisesti ollut hienot ilotulitukset, mutta Ankaran tapahtumien vuoksi olivat juhlallisuudet peruttu. Viime vuonna ne peruttiin kaivosonnettomuuden vuoksi, edelleen näkemättä nyt ovat ne minulta. Mutta vietinkin päivän sitten muutaman suomalaisen ystävän kanssa suomalaiseen tapaan lähtemällä metsään :) Lähdimme Polonezköyhin (=puolalaiskylään), jossa olin kerran aiemmin ollut jo viettämässä juhannusta&läksiäisjuhlia Nyt maisemat olivat syksyisemmät, mutteivat yhtään huonommat!

Ympärillä oli ihan kunnon metsä, vaikka jotkut retkeilijät totesivat, ettei ole kuin oikeassa (suomalaisessa?) metsässä, kun ei kävellä pieniä polkuja tai ihan metsämaastossa. Metsään on näet rakennettu kunnon "tie", jota pitkin pääsee myös esim. lastenvaunuilla ja nyt tietä oltiin vielä parantamassa lisää. No, ehkä näin, mutta toisaalta kyllä esteetön metsäreittikin kuulostaa hyvältä ja mahdollistaa erilaisten perheiden ja ryhmien pääsyn metsään.

Matkalta löytyi luonnonsuojeluun ja kunnioittamiseen kehottavia kylttejä, joista tässä yksi.

älkäämme unohtako luonnon ja siellä olevan elämän olemassaoloa.

Eväshetken aika koitti ja ystävieni vakiopaikalla oli jo porukkaa. Mietimme, että mennäkkö johonkin toiseen paikkaan tai syödä eväät ihan ilman penkkiä, seisten vaan, vai sopeutuako paikalliseen kulttuuriin ja mennä sinne missä muutkin ovat ja ujuttaa eväät penkin päähän, jonka toisessa päässä oli jo toinen sakki. Siihen sitten ujuttauduttiin ja hyvin maistui kahvi, tee, hapankorput, omput ja banskut, keksit, pähkinät ja salmiakit, myöskin rintarinnan eri maiden antimet.

Tätähän tämä ulkosuomalaiselämäkin monesti on, rintarinnan kotimaan ja tämän toisen kotimaan&asuinmaan perinteitä. Molemmista voi napsia niitä parhaita puolia aina välillä ja toisaalta myös molempien "ne toisetkin puolet" alkaa tulla tutuiksi. 

eväspaikalta oli kylään vielä 20 minuutin kävelymatka

sinitaivas ja lehtipuut :)

Täkäläinen metsä on suomalaista - ainakin minulle tuttua Pohjois-Suomalaista ja jopa lappalaista metsää rehevämpi luonnollisesti. Jos Suomessa aluskasvillisuutena on sammalta, puolukkaa, mustikkaa, kanervaa jne. niin täällä sammalen ja erinäisten heinien lisäksi kaikkialla on murattia. Pohdimme kävellessämme, onko muratti vaarallista puille vai ei. Itse olin ajatellut, ettei nyt kai, sehän on niin satumaistakin. Mutta googlettelun jälkeen kävi ilmi, että se voi heikentää puun kuntoa, joskin osa asiantuntijoista tuntui olevan sitä mieltä ettei terve puu vahingoitu muratista :D Onpahan tätäkin nyt selvitetty :D

Metsän päätyttyä tultiin kylän alueelle. Viehättäviä pihoja, suloisia kahviloita ja ravintoloita ja ihmisiä - tämän maan tapaan - myymässä hunajaa, luomutuotteita, kastanjoita, sieniä jne. pienissä kojuissaan. Minun huomioni kiinnittyi tähän pihaan, joka ehkä kesän aikaan voisi olla jonkunlaisen ravintolan tms. piha, sillä siellä oli erilaisia kahvitteluryhmiä, riippumattoja jne. Siellä ne odotteli jo uutta kesää, uusia lämpimiä ja kuumia päiviä ja kahvittelijoita.

Voi syksy, lempparivuodenaikani. Kesä on sosiaalisuuden, reippauden, aktiivisuuden ja kuljeskelun aikaa, jota sitäkään en pois vaihtaisi. Mutta sen jälkeen olen jo ihan valmis syksyyn. Siihen, että saa luonnon ja kelien myötä vähän käpertyä kotiin ja haikeuteen itsekin. Saa laittaa kynttilät, rauhallisempaa musiikkia ja keittää kolmannenkin kupin teetä. Samaan aikaan syksy on Suomessa ollessa varsinkin ollut myös arkirytmin alun aikaa kesälomien jälkeen. Täällä tästä ihanasta syksystä saa nauttia vielä pidempään, kun edelleen on ihan kivat syksyiset ulkoilukelit, ei kylmät muttei kuumakaan tule. Sateet ja pilvisyys tietysti lisääntyy tässä koko ajan pikkuhiljaa, kunnes päästään tuossa marraskuun puolella aloittelemaan talvea, joka Istanbul-konkarin mukaan on kuin "5 kuukautta kestävä marraskuu" :)

pitihän ne kanttarellit meidänkin ostaa ja kuvan ottoluvankin sain.

Auringon laskettua olimme jo takaisin Istanbulin sykkeessä, ystävien kotona oli lämminta ja kotoista ja kotimiehet olivat tehneet ruuan valmiiksi. Siitä nautimme oikein jälkkärin kera. Lapsiperhe kun on kyseessä, niin aina tietysti pitää olla aikaa myös pelille ja leikille - niin nytkin. Kahdesti leikimme perinteistä "pimeestä piilosta" alueena olkkari. Eli yksi etsijäksi, valot pois (joo, myös tietokoneet ja puhelimet) ja hyviä piiloja etsimään, kuka pöydän alta, kuka sohvan takaa ja sitten etsijä etsii ja koittaa tunnistaa piilossa olijat :) Aina yhtä hyvä leikki :) Lapsuudessa leikimme tästä vähän jännittävämpää versiota taskulamppujen kanssa ulkona, mutta hyvä on tämä suurkaupunkiversiokin. Sitten vähän vielä ligreton vauhtia ja riemua ja hyvästien jälkeen dolmuş-jonoon ja kotiin.