kalabaliikkia

kalabaliikkia

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Haaste vastaanotettu.

Ihana Paluumuuttajatar nakkasi haasteen tulemaan ja kyllähän kiinni on otettava :)

Kuvat viime päivien retkiltä.
1. Lempiharrastuksesi (jos bloggaamista ei lasketa)?

Ehdottomasti täällä Turkissa aloittamani valokuvaus. Se on parasta, koska sitä voi tehdä melkein milloin vaan. Voi vain lähteä yksin kävelylle - tai ei yksin vaan kameran kanssa - ja linssin läpi katsottuna maailma näyttää paljon jännemmältä. Se lyhtypylväs, kukka, nurmikolla pötköttävä kissa tai kadun kulman takaa aukeava maisema ei näytä läheskään niin houkuttelevalta ilman kamerakaveria. Kameran kanssa ulkoilu piristää päivän kuin päivän. 

Kameralla voi tietysti myös ikuistaa hetkiä rakkaiden ihmisten kanssa tai käyntejä uusissa kaupungeissa. SIinä voi myös sopivasti haastaa itseään. Miten saada kuvattua pimeällä onnistuneesti, entä liikkuva lapsi tai suihkulähteen takaa pilkottava Sininen Moskeija tms.

Kirjoittaminen on toinen hauska harrastus, mutta koska se tällä hetkellä painottuu kovasti blogiin, sitä ei ehkä saa mainita :)



2. Jos olisit ruoka-annos, mikä se olisi ja miksi?

Hmm.. Ehkä iso kattilallinen linssikeittoa tai suomalaisittain jauhelihakeittoa. Perussettiä, ei petä eikä yllätä, mutta on kovastikin tarpeen arjen riennoissa. Iso kattilallinen tietysti siksi, että parastahan on kun on ystäviä, sukua ja perhettä koolla.
P.S. Linssikeiton päälle voi ripsauttaa vähän punapippuria, ettei liian lempeäksi heittäydy :D



3. Paras piirteesi kummitätinä/tätinä?

Voi kummitätiys. Minulla on kahdeksan murua, joista kahta pienintä en ole nähnyt muuta kuin valokuvissa ja skypessä ja pienintä ei ole vielä kastettu, joten en ole vielä virallisesti k-täti hälle, mutta luotan etteivät muuta mieltään ;)
I <3 P <3 L <3 V <3 A <3 E <3 S <3 N <3
Ymmärrettävästi läsnäolo ei ole paras piirteeni - vaan se, josta koen huonoa omatuntoa usein, mutta minkäs näille kilometreille teet.

Ehkä yritän olla sellainen kummitäti, että voisin luoda jokaiseen kummilapseen omanlaisen suhteen ja olla heille vanhempien, isovanhempien, tätien ja setien ohella tärkeä oma aikuinen.

Biologisesti en ole täti, mutta elämääni on kummilasten lisäksi kuulunut aina rakkaita lapsia, joista osa minua kutsuukin tädiksi, teyzeksi tai epätädiksi :) Tykkään antaa aikaani lapsille, kun tavataan, eikä pelkästään vanhemmille. Toivon voivani olla sellainen, että minun kanssa voi höpöttää ja pelata ja nauraa ja osaisin huomioida lapsia yksilöinä. Kenpä tietää, miten tässä olen onnistunut, mutta lupaan jatkaa yrittämistä.
<3


4. Jos saisit kokonaan vapaan viikonlopun, mitä tekisit?

Nukkuisin niin pitkään kuin huvittaa, vielä senkin jälkeen lojuisin sängyssä lukemassa kirjaa. Sitten voisi siirtyä kahvikupin ääreen lueskelemaan lisää. Ottaisin kameran mukaan ja kävisin kävelyllä metsässä (jos olen Suomessa) tai puistossa/Bosporin rannalla (Istanbul-olosuhteissa)

Toisena päivänä tai jos en olisi valmiiksi kovin väsynyt kutsuisin muutaman hyvän ystävän lapsineen kaikkineen kylään. Tekisin hyvää mutta helppoa ruokaa. Juteltaisiin pöydän ääressä ja juotaisiin vielä hyvät kahvit ja syötäisiin herkut.



5. Mitä haluaisit vielä opiskella?

Haluaisin opetella paremmin soittamaan pianoa. Osaan alkeet, mutta haluaisin oppia säestämään. 

6. Salainen taitosi?

Salainen taito? :) No, ehkä se että ne pianonsoiton alkeet on hallussa, sitä olen koittanut pitää vakan alla, koska tiedän rajoitukseni. 

7. Oletko syys-, talvi-, kevät vai kesäihminen?

Vastaan tähän aina että syysihminen ja sen jälkeen alan toistella, että ei syksykään olisi syksy ja ihana sellainen, jos ei muita vuodenaikoja olisi, mutta jos yksi on päätettävä niin syksyhän se on.

Kesä on kiva joo, etenkin Suomessa kun ei ole liian lämminkään ;) mutta paras se on kun se tulee, silloin ihan aluksi ne ekat päivät. Mutta sittenkin se syksy. Kesän jälkeen syksy saapuu aina niin turvallisena, syliinsä kietovana ja houkuttelemalla sekä lehtien sekaan kävelemään että tekemään omenapiirakkaa kodin lämmössä niin ja sytyttämään kynttilät ja kääriytymään vilttiin.

Mutta tulkoon syksy, talvi, kevät ja kesä vuorotellen.

8. Seuraava itsellesi suunnittelema isompi hankinta?

Kameraan uusi objektiivi.


9. Turvavaate, johon pukeudut kun et keksi mitä laittaisit päällesi?

Vuodenajasta ja tilanteesta riippuen, mutta legginsit ja mekko on aika jees etenkin kotona aina ja miksei myös muuallakin. Jos taas vilu on iskemässä niin farkut ja neule ja tarvittaessa villasukat (joita on erilaisia eri tilanteisiin: tietyt yövillasukat, toiset saappaisiin ja kolmannet mekon kanssa ja neljännet kun on tooosi kylmä)

10. Milloin aloitat jouluvalmistelut?

Ajatuksissa joskus marraskuussa, mutta ennen ensimmäistä adventtia en laita mitään esille. Tunnelmavaloja ei lasketa, jos ja kun ne eivät ole jouluiset, vaan nimenomaan valot pimenevään iltaan. Adventin aikana jouluasioita voi sitten lisätä pikkuhiljaa kotiin ja alkaa miettiä leivonnaisia jne.

Olen jouluihminen kyllä! VIime joulu oli ensimmäiseni ulkomailla. Etukäteen mietin, että millaista olisi kun ei ole lunta, käyntiä isän ja isovanhempien haudalla, äidin imellyttämää perunalaatikkoa ja siskon kanssa haettua kuusta ja niin ilman äitiä ja siskoa. Rakkaiden ihmisten ikävää lukuunottamatta olikin aika hauska, kun sai itse valita mistä joulunsa koostaa, kun suklaapukki ja väsynyt kymmenettä kertaa soiva "Laaast christmas I gave you my heart" ei tullut vastaan jokaisella kauppareissulla.

Tänä vuonna joulun suunnittelu on taas erilaista. Joulun vietän Istanbulissa, mutta saan tänne jouluvieraiksi äidin ja siskon. <3


Haastan Juudean jupinoita blogin anumorchyn ja aus Bayern blogin NeeaKoon sekä vielä Häärämön Lauran. Haastan teidät myös näillä samoilla kysymyksillä. 


9 kommenttia:

  1. Mä en käsitä enkä kestä, mistä nuo valkoiset raamit tulee, mutta eivät edes käskystä poistuneet :(

    VastaaPoista
  2. Kivaa! Mä niin tykkään kaikista haasteista, tartun tähän heti huomenna :)

    VastaaPoista
  3. Olipa hauska lukea. Kiitos kun vastasit!

    VastaaPoista
  4. En ole sinua ja haastettasi unohtanut!!! Viikonloppuna varmaan tulee tulostakin.

    VastaaPoista