Istanbulini on täysi.

Tällainen lause tuli tässä tällä viikolla mieleen, kun kävelin lauttarantaa kohti. Istanbulini on täynnä tuoksuja, makuja, ääniä, värejä - toki myös ihmisiä, autoja ja busseja, mutta myös kissoja, puistoja, simitin myyjiä ja vaikkapa lokkeja.

ihmiset säntäämässä lauttaan

Tuntuukohan tuoksut voimakkaammilta ja värit kirkkaammilta nyt, kun ilma viilenee ja kukkaloisto ja puiden vihreys alkaa vähentyä ja tämäkin kaupunki riisuu itseään kohti syksyä. Kesällä tukahduttava kosteus ja kuumuus painaa kaiken alleen ja kaikki muu ikäänkuin jää vähempään arvoon niiden alle, eikähän silloin ulkonakaan jaksa olla kuin sen pakollisen. Silloin myös jos joku tuoksuu joltain, etenkin pahalta, se todellakin jyrää kaiken tullen ja mennen ;)

Mutta nyt ilman viilettyä ja syksyn saavuttua alkaa erottaa enemmän eri värejä ja tuoksuja. Kastanjakojuista tulvahtava lämmin ruokainen tuoksu ja kalaleivän paistajien kojuista rasvan ja kalan tuoksu (käry?), puhumattakaan maustekaupan tai saippuakaupan ohi kulkemisesta. Metsän tuoksun tavoittaakseen täytyy taivaltaa vähän Istanbulin ulkopuolelle, mutta meren tuoksun nenä tavoittaa tuolla Bosporin rannassa jo.

hassua ottomaaniajan karkkia

Lapissa asuneena olen tottunut vähän toisenlaisiin ruskiin kuin täällä, mutta syksystä näköjään silti pidän paljon, vaikka ei niin paljon värejä olekaan. Ruskan sijaan täällä jotkut syksyllä kukkivat puut kukkivat vielä ja tuovat väriä ja hauskaa vaihtelua maisemaan. Mutta syksyn värit huomaa myös taivaalla ja Bosporissa. Ei kesällä taivas näin kauniisti rusota illan hiipiessä, eikä kesän ainainen auringonpaiste ja liiankin terävä valo anna muiden sävyjen Bosporin pinnassakaan tulla läpi. Nyt se on vuoroin synkkä ja siniharmaa, vuoroin lempeä ja turkoosi ja kuinka kaunis onkaan kuunsilta Bosporin laineilla. 

Istanbulissa ihastuttaa myös se, kuinka täynnä erilaisuutta se on, mikä tosin on aika normaalia kun puhutaan 16-20 miljoonan asukkaan näinkin suuresta kaupungista. Mutta silti, että saman päivän aikana voi helposti nähdä tavallisen lähiön, joka liputtaa valkoisilla kuivuvilla aluspaidoillaan ja satunnaisilla turkin lipuilla, rannan kalabasaarit ja iskulauseita huutelevat myyjät, seurueen huivipäisiä kauniita nuoria naisia nauramassa iloisesti puiston penkillä, merkkiliikkeestä ostettu puku päällä, uusin puhelin korvalla kiiruhtavan liikemiehen, rantojen räjähtäneet ennen ehkä niin kauniit puukorttelit, korkeuksiin kohoavan modernin hotellin jne.

baklavavalikoimaa

ja linssikeitto lounaaksi

peilejä

Maanantaina olin ystäväni kanssa Eminönüssä kiertelemässä. Se on kaupunginosa, josta löytyy myös kaikkea. Suuren moskeijan vieressä on rivi mummoja, jotka ruokkivat moskeijan lokkilaumaa, on iilimatojen ja kukkasipulien myyjää, kuuluisa egyptiläinen basaari huiveineen ja peileineen ja sitten ne ihanat takakujat, joiden varsilta löytyy niin moskeijoita, kuuluisaa turkkilaista kahvia kuin sekin tavaratalo, johon menimme. Ei mikään ihan perus Anttila ollut se :) Ei toki. Täällä myytiin isoina tukkupaketteina kaikkea sellaista, mitä kadunvarsilla käsityönäkin kaupataan. Joulupukki kollegoineen hengaili pahvilaatikoiden päällä, toinen kauppa myi saippuoita kaikissa tuoksuissa ja kolmanteen kannatti suunnistaa, jos tahtoi ostaa korvaläpät tulevaan talveen.

Elämäni on myös ihanan täyttä ihanassa Istanbulissa. En tiedä, minkä kaikkien tekijöiden summa tämä on, mutta elämä täällä on ollut yleensä hyvällä tavalla täyttä - hetkittäin kyllä kukkuroillaan liiankin täynnä. Seikkailu on aina lähellä ja tutkimattomia katuja, kahviloita ja kaupunginosia löytyy joka hetkeen. Istanbulissakin onneksi on koti, joka on rauhani tyyssija. Koti on vielä ihan normaalitilassa, mutta tunnustan jo ajattelevani että pian on ensimmäinen adventti ja luvan kanssa saa alkaa miettimään jouluasioita. Ei ihan vielä :)