kalabaliikkia

kalabaliikkia

tiistai 12. joulukuuta 2017

11. päivä


Kuvahaasteen 11. päivä Green



Kaikkina päivinä ei vaan voi jouluvalmistelut edetä kovin kuvauksellisesti. Tiedättekö sen tilanteen, kun järjestely- ja siivousprojektin aloittamisen jälkeen kaikki on pahemmassa kaaoksessa, vaikka omassa päässä onkin ihan looginen järjestys ainakin tulossa :) Aloittaminen on sitä paitsi kivempaa kuin loppuun saattaminen, mutta täytynee huomenna se tehdä, sillä kesken jättäminen on moninkertaisesti huonompi vaihtoehto kuin kumpikaan aiemmista. 

Olen aina ihaillut ihmisiä, joilla on kaikki järjestyksessä kansioissa ja mapeissa ja poissa näkyvistä, itse olen enemmän tämmöinen luovan kaaoksen ihminen, vaikken sitä piirrettä mitenkään ihaile itsessäni, paremminkin koitan suitsea sitä ja käydä kohti järjestystä.

Illalla muistiin tuli että 12.12. on tänä vuonna muutakin kuin vain kaunis tasaluku, sillon TÄYTYY laittaa postiin joulukortit, jos mielii saada ne vähän halvemmalla matkaan. Onneksi olin sentään muistanut ostaa joitakuita ja äiti löysi vielä varastoistaan joitain. Turkin vuosina laitoin todella minimimäärän kortteja, mutta nyt päätin nauttia tästäkin mahdollisuudesta. Laitoin joulumusiikkia soimaan (uskallan suositella jouluradio.fi sivulta myös jazz joulua, tykkään paljon, kuten monista muistakin niistä) ja myöhemmin keiteltiin glögiä. Muistelin että korttien kirjoitttaminen ja osoitteiden etsiminen on ollut puuhaa, joka nostaa sykkeen ja verenpaineen ja hien pintaan, mutta nyt sekin sujui. Musiikki, seura ja suomisuklaat olivat hyviä :)

Kuvia näistä arjen ihmeistä ei nyt ole, niinpä kuviin pääsi taannoinen metsäretkeni.

salaisuuksien polulla

luonnon oma esirippu


näkökulman vaihdos

osa 2

perspektiivien kuvaamisen harjoittelua

lumen vaatettama alaston lehtikuusivauva

sieltä se koti kurkistaa

tälläkin pellolla on hikoiltu sekä heinätöissä että huonolla kelillä hiihtäessä :)



2 kommenttia:

  1. Pääsisipä lumiseen metsään. Se tuli mieleen näitä katsellessa. Mutta täällä ei ole lunta, eikä nyt aikaakaan päästä metsään valoisan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä niin ihanaa, että mahdollisuutta toivon myös sinulle ystäväni! Eikö teillä ole yhtään lunta? Eilisen sateen myötä tänne tuli taaas lunta niin, että sitä on puissakin.

      Poista