kalabaliikkia

kalabaliikkia

lauantai 31. joulukuuta 2016

Niin se joulu sitten tuli - tunnelmapaloja.

Kolmas ulkosuomalaisjoulu peräkkäin ja piiiitkästä aikaa joulu kodissa, jota saa ihan itse sisustaa. Istanbulin aika meni valmiiksi sisustetussa kodissa, jonne toki joulua laittelin, mutta jotenkin kaikki oli niin väliaikaisen oloista, että ei se niin omalta tuntunut, vaikka sinne jo valoja ostin ja ekana jouluna koristelin männyn Samalta ekalta joululta on jo joululimppuviritelmä, jota tänäkin vuonna tein ja kuulin että yksi ulkosuomalainen ystäväperhe myös tekee jo samalla tekniikalla :) Viime vuonna äiti toi lanttusosetta, kinkku oli matkalla mutta juuttui Kööpenhaminan kentälle. Nyt oli tarkoitus mennä paljolti täällä saatavilla aineilla. Jouluisen kokkisotani suomalaisia aineita olivat: fariinisokeri, siirappi, piparkakkumauste (1 pussi), glögimaustepussit sekä ihanat lahjaksi saamani limppumausteet!

Koska nyt olen tänne asettautumassa, niin ostinpa ihan kuusenkin. Olis kai niitä voinut käydä katselemassa enemmänkin, mutta se "aika loppuu" kriisi alkoi iskeä minuunkin ja kun sain kuuselleni ja itselleni kyydin kotiin päätin että nyt se lähtee. Vaihtoehdot oli siis muovikuusi tai ruukkuun istutettu oikea. Muovikuuset ei oo oikein mun juttu, vaikka niitä ihan hienoja onkin. Tämä ruukussa asuva kaveri on vähän hassun mallinen, mutta hei, ei se mitään :) Vuosikasvu oli pitkä, mutta ei sitä katkaista voi, muuten olis ensi vuonna sen seitsemän latvaa. Sen verran minäkin metsänhoidosta ymmärrän ;) Lapsuuden joulujen yksi suuri kiista oli the oikea ja aito latvatähti. En tähän glitterhopeaan nyt niin tyytyväinen ole, joku olki tms. viritelmä olisi hieno, mutta tällä nyt mennään. Astiaksi löytyi Ikean punainen metalliämpäri. Minun mielestä hän (=kuusi) on oikein suloinen kaveri, vaikkei ihan kotimetsien kaunotarta vastaakaan, mutta puolustan kyllä häntä!




Sisäinen askartelijani aina joskus nousee esille ja nyt kyllä tämä soodataikina kyllä hurmasi minut. Oli helppo tehdä ja helppo kaulita ja aineetkin löytyy varmaan lähes joka maasta, eikä ole kallista. Ohjeessa oli käytetty jotain ihania lasikulhoja koristeluun, sellaisia mulla ei nyt tässä ollut, mutta käytin alla olevaan tähteen kolmiulotteista lumihiutaletarraa ja pikkukukkiin ikean metallista kynttiläkippoa. Reiät tuli helposti muovipillillä. Huoneenlämmössä pitäisi kuivua päivässä, tässä vaiheessa talvea huoneenlämpö ei ole ihan standarditasolla ja kosteuskin vähän isompi, mutta alle kahdessa vuorokaudessa oli kuivia nämäkin. Sitten vaan narua lenkiksi ja kuuseen.












pitihän se seimiasetelmakin askarrella


Lumi ja pakkanen puuttui, Suomalaisessa merkityisessä, mutta hiutaleet on ikkunassa ja pakkastakin oli yöllä. Suomessa ei pimeästä kaamosajasta selviä ilman jouluvaloja, mutta kyllä täälläkin sen verran pimeä tulee, että on kaipuu laittaa vähän valoja. Kuulun myös niihin ulkosuomalaisiin, jotka tykkää laittaa jotain joulua omaan kotiin. Ehkä kaikki ei oo niin perinteistä eikä valinnanvaraa ole niin paljon. Paljon on lahjaksi saatua ja vuosien varrelta Ikean jouluosastolta löytynyttä. En tiedä tuntuuko vaan, mutta tänä vuonna on marketissakin ollut monenlaista ihan kaunistakin joulujuttua. Onko kaupallinen joulu tullut tässä kolmessa vuodessa isommaksi osaksi paikallista uuden vuoden juhlintaa, vai onko ero Istanbulin ja Izmirin välillä.

Jopa ihan Christmas-sana löytyy joistain tuotteista, vaikka suurin osa uuden vuoden juhlinnan tarjonnasta onkin tavallista glitteriä, hopeaa, kultaa ja kimalletta. Mutta kun katselee ja etsiskelee, niin vähän simppelimpään makuunkin löytyy. Toisaalta taas oma maku on myös pikkuhiljaa muuttumassa siihen suuntaan, että glitterikin sopii ;) Jouluvalojakin täältä löytyy, mutta pitää olla superultrahypertarkkana, että saa mitä haluaa. Vaikka kuinka olen tässä jo harjaantunut, niin kyllä taas kävi niin että yhdet valot olivat vilkkuvat värivalot- ou nou. Nyt on kahdet sellaiset valot, että niissä on seitsemän (ainakin) eri taajuutta. Välillä vilkkuu nopeasti, sitten taas jollain moodilla valot himmenevät ja syttyvät taas ja sitten on vielä monta näiden väliltä, viimeisenä vaihtiksena on myös tuo äärettömän t y l s ä, mutta minusta ainoa oikea malli, jossa valot ei välky eikä vilku.



reunimmaiset on löytyneet ihan Migroksesta - eli tavallisesta ruokakaupasta, takimmainen Istanbulista




äidin tekemä valoryijy on taas löytänyt paikkansa











äidin lähettämä itsetehty IHANA makramee-kuusi
Jotenkin ei jaksanut stressata ihan ihmeitä jouluruokien kanssa - tai ainakin niiden miettiminen jäi viime tinkaan, mutta en valita. Hauskasti meni aatto kuunnellen suomalaista nettiradiota ja joulumusaa jouluvalojen loisteessa. En ollut ihan muistanut, millaista se joulun hössötys Suomessa onkaan. Kaupasta toiseen ja pöydässä pitää olla toisaalta kaikki perinteet ja toisaalta myös kokeilla jotain uutta joululehdistä. Ilokseni sain muutamia joululehtiä myös tänne. Joulurauhan julistus kuului ja näkyi myös täällä ja siinä samalla sitten syntyi riisipuuro ja soppa ja lusikkaleivät.






Sekä Suomen että Turkin (ilmeisesti) postien kanssa on ollut haastetta. Paketteja on mennyt ja jäänyt menemättä, tullut ja jäänyt tulematta. Nyt varmaan alkaa suurin osa olla saapunut. Jälleen kerran sain ihastella että olen tänne kauaskin saanut lahjoja. Perinteisempää enkelikelloa, huivia, cd-levyjä ja joululiinaa, ulkosuomalaisen ihastelemaa suklaata, kardemummaa, piparimausteita ja glögimausteita ja sitten tietysti myös astetta erilaisempaa, kuten japanilaisia herkkuja ja kana ;) Paketista löytyvä kana oli kyllä yksi hauskimmista ylläreistä - liittyy sisäpiirijuttuun ja sikäli ihan täydellinen lahja!! <3


kanan kaverina Suomesta läksiäislahjana saatu nalle.


Tässä nyt luvattuja kuvia jouluisesta MatkaMarttalasta, enpä ole tainnut näin paljon kuvia aiemmin täältä muutenkaan laittaa.

8 kommenttia:

  1. Kivalta näyttää. Niin koti, kun sen joulukin. Täällä on vaihdettu vuosi, niin täytyy olla sielläkin. Siunattua vuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on vuosi vaihtunut täälläkin. Onnellista uutta vuotta sinulle myös! Kiitos, tykkään kyllä itsekin kodistani. Tervetuloa vaan :)

      Poista
  2. onko tuo sun kana vähän ylimielinen vai näyttääkö vain siltä ?

    VastaaPoista
  3. Wautsi - toi seimiasetelma on hieno! Itse olen monesti pohtinut, että seimi pitäisi hankkia. On nimittäin tärkeä osa oman miehen lapsuudenkodin joulua. Noinhan se luonnistuisi helpoiten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulla on oma Suomessa, mutta ei ole vielä mahtunut laukkuun, vaikkei se edes ole iso. Pinterestistä löytyi apuja tähänkin ja sitten sovelsin. Musta olisi ehkä ollut hienompi ja silhuettimaisempi, mutta eipä sattunut olemaan. Hahmottelin mallista leivinpaperille ja siitä kartongille ja mattoveitsellä vetelin. Joosefista tuli vähän hoikka ja aasista outo, mutta se olikin eka versio 🤣

      Poista
  4. Hienoja joulukoristeita ja komea kuusi :)Josko itsellekin kuusen sitten ensi jouluna vaikka saisi hankittua. Kaunis ja viihtyisä koti, hyvää uutta vuotta sinne suunnalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Saako sieltä aitoja kuusia myös, vai muovistako meinaat? Hyvää uutta vuotta!

      Poista