kalabaliikkia

kalabaliikkia

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kohtaamisia päivässä, illassa ja vielä yössä.

Eilinen aamu alkoi niillä uutisilla, joihin tässä on jo tottunut, vaikkei toisaalta ole eikä haluakaan tottua. Toisella puolen kaupunkia oli ohikulkevaan poliisiautoon isketty, useita kuolleita ja vielä useampia haavoittuneita. Ei lähellä minua tai reittejä, joita usein käytän, mutta olen tuollakin kyllä käynyt. Turistialueen reunalla aamuruuhkassa. Juuri niin odottamatta ja yllättäen, kuin tällaiset tulevat. Osin siksi en osaa oikein pelätä, joitain paikkoja ja väkijoukkoja voi koittaa vähän vältellä, mutta miten elät täällä välttäen ihmiset? Etpä oikein mitenkään. Ajatukseni loukkaantuneiden ja kaikkien omaisten luona. Ajatukset myös omien rakkaideni luona Suomessa ja muualla, jotka murehtivat minua. Ei hätää. MatkaMartalla kaikki hyvin, enkä pelkää.

Eilisen päivän ohjelma sisälsi byrokraattisia kohteita kuten verotoimisto, notaari ja puhelinkaupat. Kaksi ensimmäistä oli vaan "pala kakkua" verrattuna kohteeseen numero kolme. Täällä ulkomailta tuotu puhelin pitää rekisteröidä ja olin menossa kieliavuksi hoitamaan tätä hommaa ystävälle. Kun itse tein saman, niin passin maahantuloleima pitää vahvistaa poliisilla!! Juuri näin!! Uusimmissa listoissa tätä ei lukenut, joten ei menty poliisille, mutta niin meidät vaan käännytettiin takaisin puhelinliikkeestä. No, taksilla sitten nopeasti poliisiasemalle, sinne jonoon muiden mukaan. Huoneessa oli kaksi virkamiestä, jotka hoitivat montaa hommaa rinnakkain.Hra Poliisi laittoi meidän asian alulle, juoksutti alakertaan hakemaan allekirjoituksen ja sitten takaisin ylös jonottamaan. Rouva allekirjoittajalla on ehkä ollut parempiakin päiviä, mutta allekirjoitetun paperin kanssa pääsimme jonoon takaisin kuitenkin. Homma selvisi, mutta uudessa puhelinliikkeessä selvisi, että rekisteröintejä tehdään vaan muutamassa paikassa. Huoh. No, monta asiaa saatiin silti eteenpäin. Kysymys, jota en vielä ole osannut ratkaista. Miksi yhdessä toimistossa on erikseen asian aloittaja, allekirjoittaja, maksutiski, asian vahvistaja ja niin edelleen?

Tämän kerran kuvat on sunnuntailta ja maanantailta, eilen ei kamera kulkenut mukana.

5.Kat -ravintolan terassilta
Kukapa muu se siinä, kuin Bospor pilvisenä iltana :D
Tiesin perhe Paluumuttajattaren olevan kaupungissa, muttemme olleet vielä sopineet mitään tarkkaa, muuta kun että nähdään. Eilen sitten sain kutsun iltapalalle heidän huoneistohotelliinsa, siinä sitten oli kohtaamista sekä iltaan että alkuyöhön. Olin odottanutkin jo heidän näkemistä, mutta en silti osannut arvata kuinka tutulta he tuntuisivat. Kuopuksensa istahti syliin, pitkiksi venähtäneet pojat tervehtivät ja kertoivat mitä olivat tehneet jo Istanbulissa ja esikoinen ääneni tunnistaessaan juoksi halaamaan. Haettiin Paluumuuttajattaren itsensä ja kuopuksen kanssa meille iltapalaa. Niin kotoisaa ja näppärää.

Olisihan paastonsa sille päivää päättänyt Istanbul tarjonnut meille kattoravintoloita, valkoisia liinoja ja maisemia, mutta valitsimme huoneiston ei niin suuren keittiö-olkkarin, munakoisot, riisit, dönerit ja pidet. Miten Istanbul yhdistääkään ihmisiä, jotka Suomessa eivät toisiaan vielä tunteneet. Ei tarvitse monin sanoin kuvailla fiiliksiään, kun toiset ymmärtää. Pohdimme, millaisia jälkiä asuminen ulkomailla ja Turkin Istanbulissa - siitähän kokemuksemme ovat - tekee ihmiseen. Minulla vasta reilut pari vuotta takana, heillä enemmän. Suunnitelmien muutttuminen, ihmisten tärkeys, asioista suoraan puhuminen ja jopa tunteiden näyttäminen nousivat keskusteluissa esille. Illan päätteeksi Hra ja Rva saattoivat minut dolmuspysäkille ja ruuhkattomassa kaupungissa Bosporin rannan valojen loisteessa pääsin nopeasti kotiin. Olo väsynyt, mutta mieli virkistynyt. Kiitos kohtaamisesta.







Yön viimeinen kohtaaminen tuli oikeastaan jo tämän päivän puolelle. Se oli näistä edellämainituista paljon etäisempi eikä ainakaan minun puoleltani mitenkään kovin toivottu, vaikka tiesinkin häntä odottaa kyllä. Hänen nimeään en tiedä, mutta ammatti tai ainakin tämänhetkinen työnsä on käynyt selväksi ja se on juuri se osa, josta en pidä. Hän on Ramadan-rummuttaja. Kaveri, joka kulkee noin 2-3 tuntia ennen auringonnousua pitkin katuja rumpunsa kanssa herättämässä ihmiset tekemään ruokaa ja syömään kun vielä voivat. Tämä ammattikunta on ollut tarpeen ajalla ennen herätyskelloja, mutta nythän jokainen huusholli voisi herätä kelloihinsa. Monet sanovat, että traditio pysyy pystyssä koska Ramadan-paastokuukauden päättävässä juhlassa rumpali kulkee vielä läpi alueensa ja kerää sieltä hyvät rahat. Joillain alueilla on valituksia tullut niin paljon että rumpali ei saa enää kulkea, mutta täällä ei ole valitettu. Ei. Hra tulee noin klo 02 ja rummuttaa niin hartaasti että siihen kyllä herää. Juuri olohuoneen ikkunan alle hän pysähtyy ja vetäisee kunnon soolon. Kaiken hyvän lisäksi hän ei pysy rytmissä. Se on aika kaameaa. Mietin jo, että kipaisisinko sinne yöpaidassa neuvomaan miten ne edellisien kesien rumpalit ovat hommansa hoitaneet. Minä kyllä tietäisin. Tai ainakin klo 02.02 olen taidoistani varma!














2 kommenttia:

  1. Täällä ei rummuttajia kuulunut. Muutenkin huoneistossa on erittäin hiljaista. Muuten vaan ei malteta käydä nukkumaan ja illat venyy yölle. Nyt tultiin hetkeksi huilimaan. Mies jo matkusti päiväunille. Taidan ottaa hänestä mallia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin loma ja lomalla saa valvoa ja herätä myöhään :) Toivottavasti oli hyvät päikkärit!

      Poista