kalabaliikkia

kalabaliikkia

maanantai 28. marraskuuta 2016

Adventtivalmisteluja ulkosuomalaisin sovellutuksin

Niin se taas on avattu joulunodotuskausi virallisesti. Olen koittanut vähän tässä himmailla vielä, mutta ihan kokonaan joululaulutta tai jouluajatuksetta ei marraskuuni mennyt. Jouluvalot vasta eilen, mutta nk. talvivaloja olen tänne jo pimeyttä poistamaan aiemminkin ripustellut, mutta tähtien aika alkoi vasta viime yönä. Perinteisesti olen valvonut kunnes jouluradio alkaa lähetyksensä. Niin päätin nytkin tehdä, vaikka se hivenen haastavampaa olikin kun piti valvoa tunti pidempään, kun nyt on tuo tunnin aikaero Suomeen (vaikka en millään meinaa sitä ikinä muistaakaan vielä).

Meillä on lapsuudenkodissa ollut aina adventtikynttelikkö, sellainen ihana savinen, jossa kynttilät ovat ikäänkuin neliössä. Siihen on aina ekana adventtina kynttilät laitettu ja poltettu. Olen saanut siskoltani lahjaksi joskus aikaa sitten kauniit metalliset simppelit tähdet, joihin saa pitkän kynttilän. Luulin että ne olisi täällä, kyllä mieleni pahoitin kun en löytänyt. Toisaalta mieleeni tuli että enhän niitä Istanbulin kodissakaan käyttänyt. Voisikohan näillä asioilla olla joku yhteys ;)

Istanbulissa minulla oli maitopulloviritelmä, mutta ne jäi sinne ja uusia en ole kerryttänyt - osin koska jotenkin luulin että minulla olisi ne oikea adventtikynttilänjalkani täällä. Erilaisten kynttilänjalkojen yhteismäärä riittäisi jokaiselle adventille ja ylikin, mutta samankaltaisia ei ollut, eikä oikein edes näppärästi yhdisteltäviä. Eilen menin paikalliseen ruokakauppamarkettiin ja päätin etten sieltä poistu ennen kun on joku viritelmä mukana, mistä kasaan adventtikynttelikön. Ikeastahan olisi tietysti saanut sekä kynttilänjalkoja että valmiiksi numeroidut pöytäkynttilät, mutta a) en voinut mitenkään odottaa että sinne jaksaisin lähteä b) pitäähän elämän nyt ilman ikeaakin sujua.

Siispä Migrosin astiaosastolle. Laseja, teelaseja, viinilaseja, kulhoja, tarjottimia... Meinasin jo ostaa neljä halpaa juomalasia, kunnes kohdalle osuivat punaiset yhden hengen kohokasvuoat :) En ole kovin punaista rakastava sisustuksessa edes jouluna, mutta kyllä vähän jotain voi olla ihan mielellään. Ne myytiin kahden sarjoissa ja näyttivät ihan pyöreiltä ja täydellisiltä. Sitten vielä kurvi ruokapuolelle ja merisuolapussi kärryihin. Kynttilöitä oli kotona ja metalliset numerot 1-4. Tässä vaiheessa en muistanut että myös teippi ja lahjanaru tms. naru vois olla kätevä. Vaikka itse sanonkin, niin ihan hyvä tee-se-itse-kynttelikkö tuli, vaikka kynttilät vois olla pidempiä ja vaikka ne kohokasvuoat ei sitten ollutkaan pyöreät  kokonaan ;) 

suolaa ja vuokia
yllättäen löytynyt joulunauha ja kynttilät (joiden olemassaolon muistin)
numerokyltit vuosien takaa
ihan ei olleet joka kohdasta pyöreitä
tältä aamulta

Luumuhillon keittäminen oli myös edessä, että joskus sitten voisi saada kätevästi torttuja vähän nopeammin. Ensimmäisestä satsista tuli enemmän niinkuin luumuliimaa tai luumuklöntti. Toisen erän kohdalla tajusin jättää vähän enemmän keitinvettä ennen kuin muusasin ne. Siinä sählähtessä kävi myös ilmi että sen luumuliiman saa kunnon hilloksi ja samalla myös irrotettua kattilan pohjasta ihan simppelisti lisäämällä sinne kattilaan kiehuvaa vettä. Kuivatut luumut siis kattilaan, vettä päälle, sokeria ja kanelitankoja voi pari heittää ja vaikka kokonaisia kaardemummiakin (mulla oli nyt vaan jauhettuja, niin heitin lopuksi siitä pussista vähän päälle)





Oli ajatus aloittaa myös joulutähtien viritteleminen olkkarista ja aloitinkin, mutta tänään kun päivänvalolla katsoin, niin täytyy ehkä säätää vielä :) Eilen pimeässä olin kuitenkin tyytyväinen ja glögimukin kanssa pääsin kuuntelemaan ekaa hoosiannaa jouluradiostakin. 












perjantai 25. marraskuuta 2016

Minibussi täynnä elämää.


Suomeen verrattuna julkiset liikennevälineet tuntuvat lähes poikkeuksetta olevan täällä täynnä elämää - usein todellakin kirjaimellisesti täynnä :D Pääseehän sitä varmaan Suomessakin monesti tunnelmaan ja liikaakin, mutta täällä myös ;)

kuvat syksyisiltä reissuilta.

Minähän siis asun täällä lähes maalla, joka näkyy ja vaikuttaa myös minibussielämään. Tästä menis joku isokin (lue: normaali) bussi, mutta olen päätynyt minareiden käyttäjäksi siitäkin huolimatta että aikaa niissä vierähtää ehkä enemmän. Minibussi kulkee heti tuossa parkkipaikan vierestä. Kaukaa se monesti jo vilkuttaa valoja ja joskus tööttäileekin. Sinne sitten kipaisee ja antaa kuljettajalle rahan. Yleensä paikan voi ihan valita, nousen niin alkumatkasta kyytiin. Pian kuitenkin väkeä alkaa tulla ja ikkunoista katselu on ihan viihdyttävää.

Minibussi ei mitenkään kiidä läpi kylän, vaan matelee niin että joskus teinit siitä huomauttelee. Tietysti sen pitää mennä hitaasti ja tööttäillen. Tietysti, sillä jokaisen pitää ehtiä mukaan. Äänen kuullessa vielä ehtii tulla sen verran näkyviin että kuljettaja näkee, sitten onkin melko todennäköistä päästä kyytiin. Hitaammin kiiruhtavaa mammaa, isoa laatikkoa raahaavaa setää tai lasta sylissä kantavaa äitiä odotetaan kyllä. Kieltämättä olen joskus ihmetellyt kuinka suurien laatikkojen ja nyssäköiden kanssa ihmiset niihin busseihin tunkee. Varsinkin sellaiset papat ja mummot, joille pystyssä pysyminen ihan ilman mitään taakkaa tuntuisi olevan riittävä haaste. No, kyllä täällä siihen voi vielä luottaakin, että joku ne laatikot sinne bussiin ja sieltä pois nostaa.

syyspiknik
mäntyisellä piknikalueella tulee kotoinen olo
ja vahditkin oli paikallaan

Vaikka sanotaan, että enää naiset ja vanhukset ei saa paikkaa busseissa kuten ennen - niinä kuuluisina vanhoina hyvinä aikoina, niin kyllä ainakin tässä meidän the minibussissa paikan saa melko usein. Tässä vasta kävi niin että kaikki muut seisovat oli miehiä ja yksi paikka vapautui. Ei puhettakaan että kukaan olisi koittanut mennä istumaan, vaikka osa oli minua lähempänä tyhjää penkkiä. Joskus tuli enemmän sellainen olo että "en mä nyt noin vanha ole"tms. mutta nykyään kyllä ihan ilolla istun, jos niikseen on. Toki usein myös nousen antamaan paikkani mammalle, papalle tai lapsen kanssa matkustavalle. 

Ei se seisominenkaan paha ole, paitsi silloin kun bussi on niin täysi että kärpänenkään ei pääsisi lentämään sitä labyrinttia ihmisten välistä läpi. Kun samassa tangossa roikkuu niin monta ihmistä että on vaikea hahmottaa mistä välistä oma käsi sinne tangon laitaan yltäis. Hauskuutta voi lisätä, jos on kauppakassi/reppu vielä siinä kädessä roikkumassa. Jotenkin pitäisi vielä pystyä maksamaan matka. Jos väkeä on kuin Koo Veen maalilla, ei sitä kolikkoa pääse itse ojentamaan, pitää keksiä jotain muuta. Niinpä pitää koittaa irroittaa toinen käsistä joko tangosta, jossa roikkuu tai kassista jota roikuttaa ja antaa kolikot eteenpäin kohti kuljettajaa. Siinä ne kulkee kädestä käteen kuljettajan käteen asti, joka näpsäkästi sujauttaa ne vieressään oleviin kippoihin ja tarvittaessa antaa vaihtorahan, joka kulkee samaa reittiä takaisin. Samalla kun rahat laitetaan eteenpäin kerrotaan myös tärkeimmät infot eli tässä tapauksessa: kuinka monta matkustajaa ja onko esim. opiskelija, jolloin hinta on halvempi.

Olen kuullut tarinoita kanoista ja vuohistakin busseissa, niitä en ole kohdannut bussin sisällä. Molempia voi nähdä kyllä kadulla bussia odottavien ihmisten luona - tai kanoja nyt näkyy melko usein, vuohen olen nähnyt vain kerran. Sen sijaan tässä yhtenä päivänä hämmennyin kun edessäni istuva mummo aukaisi kolonya-pullon (se on siis sellaista vahvaa alkoholia, jota ei juoda, vaan jolla lähinnä pestään esim. kädet mutta sillä irtoaa myös moni tahra jne.) ihan ei selvinnyt mitä hän sillä teki, ehkä vaan koki tarvetta pestä kädet. Kädethän pestään sillä siis niin että truutataan reipas määrä nestettä kädelle, hierotaan käsiä yhteen eikä anneta sen seikan häiritä että kolonyaa valuu myös lattialle. Siltä se usein ainakin näyttää.

Elämä bussissa lähtee ihan uusille raiteille, kun sinne tulee lapsia. Heille aletaan tietysti raivaamaan tilaa ja rattaita nostetaan kyytiin. Jos lapsi inahtaakaan, niin tätien käyvät laukulla tai taskulla ja lapselle tarjotaan herkkuja. Täällä vieraillekin lapsille mennään juttelemaan ja itkevälle tai tylsistyneelle lirkutellaan ja heilutellaan ja vilkutellaan ja naureskellaan. Tässä kohtaa on turkkilaistumista tapahtunut kyllä minullekin. Poskista en vielä ole puristanut (paitsi kerran Istanbulissa laivalla, kun oli niin suloinen ja itsekin kontaktia ottava pieni...) mutta hymyillyt ja vilkutellut kyllä monet kerrat. Asiassa näkyy kyllä toinenkin puoli ja välillä erityisesti vanhemmat rouvat/tädit ottavat oikeudekseen antaa vinkkejä kasvatukseen vähän kovinkin sanakääntein tai ainakin minun korviin ne kovilta kuulostavat joskus.










Näillä minibusseilla ei ole mitään tiettyjä pysäkkejä, joissa se pysähtyy vaan kyytiin ja kyydistä saa nousta siellä missä tahtoo. Toki on huomattavissa että on suosikkipaikkoja, kuten kaupat, basaarialue (sen aukioloaikaan ainakin eli täällä lauantaina), paikallinen terveyskeskus, juna-asema jne. Mutta niiden lisäksi voi huikata esim. "kulmalla" "liikennevaloissa" "ylikulun kohdalla" "Mehmetin kahvilan kohdalla" tms. Herra Kuljettajalle vaan kerrotaan "voisinko päästä pois sopivassa paikassa" tai vaan että täällä olisi ulos haluava matkustaja, lyhyesti esim. "inecek var". Tästä sain kuulla heti maahan tultuani tarinan. Joku minua täällä ennen ollut ja kieltä opiskellut suomalainen oli ollut minibussissa ja tajunnut että pitäisi jäädä pois, mutta mieleen ei sitten meinannut tulla mitä piti sanoa. Niinhän siinä sitten oli käynyt että jäi muutama kirjain pois ja hän oli huudahtanut "inek var!" (piti siis sanoa inecek var), sillä erolla että tuli nyt huutaneeksi LEHMÄ tai tuolla on lehmä!! Tarina kertoo, että bussi oli pysähtynyt niinkin ;)

Jos maksaminen vaatii joskus yhteistyötä, niin täysissä busseissa sitä vaatii myös sieltä poistuminen. Bussin käytävän ja penkkien ollessa täynnä elämää eli vauvoja, muuttokuormien kokoisia laatikoita, mummoja, keppiä käyttäviä pappoja ja kikatteleva teinilauma ei välttämättä ole esteetöntä pääsyä ovelle. Niinpä bussin pysähdyttyä alkaa yhteinen projekti saada ulos haluava/haluavat sieltä pois. Pahinta on, jos istuu ikkunan vieressä ja ensin pitää päästä sieltä pois. Samaan aikaan bussin oven edessä olevat hyppivät ulos sieltä tehden näin tietä poistuvalle. Ruuhka-aikoina oven viereen joutuneet saavat vielä omaa pysäkkiään ennen muutamankin kerran pomppia edes takaisin bussiin.

Olen minibusseista varmaan jotain jo Istanbulista kirjoittanut, mutta tuli nyt tuossa yksi päivä ruuhkaminarissa mieleen tämä. Ajattelin että pitää kirjoittaa nyt kun mieleen tulee, koska kun asioista on tullut arkipäivää, ei niitä oikein osaa pitää enää ihmeellisinä, vaan on ihan normaalia roikkua kattotangossa kymmenen muun kanssa ja heilua siinä katon ja lattian välissä bussien kaarrosten mukaan ja normaalia on myös auttaa täti nyssäköidensä kanssa istumaan ja viedä hänen rahansa kuljettajalle ja sekin että kaikki tietää, missä kylän ainoa ulkomaalainen jää pois ;)













maanantai 14. marraskuuta 2016

Efeson kissat ja patsaanpäät (Unescon maailmanperintökohteessa)


Efeso on valittu vuonna 2015 Unescon maailmanperintökohteiden joukkoon oltuaan sitä ennen ehdokkaiden listalla. Minä olen käynyt ensimmäistä kertaa siellä vuonna 2014 ja ihmettelin, miten tämä mahtava paikka ei ole maailmanperintökohteiden joukossa. Nyt on.

Selçukin keskustan mainos siitä, että Efeso on maailmanperintökohde
täältä lähti dolmukset (bussin tapaiset jutut) Efesokseen

Noin vuosi sitten kävin Aspendoksessa, jossa on poikkeuksellisen hyvin säilynyt amfiteatteri (juttua täällä siitä) ja olen käynyt myös Bergamossa, jonka rauniot ovat poikkeuksellisen kauniilla paikalla. Efeso taas mielestäni on mieleenpainuva mm. siksi, että siellä on säilynyt/entisöity poikkeuksellisen laajasti kaupungin raunioita. Sieltä löytyy kunnon pitkä pätkä vanhaa tietä, amfiteatteri, kirkko, kirjasto, pylväitä, asuintaloja mosaiikkeineen ja yleiset miesten vessat.  Efesossa käy noin 2 miljoonaa vierailijaa joka vuosi ja siksi suosittelenkin vierailua aktiivisimman turistiajan ulkopuolella, mikäli mahdollista. Jos ilma on kuuma, niin Efesossa on (kuulemma) todella kuuma. Itse olen käynyt siellä aikaisin keväällä ja nyt näin syksyllä, molemmat oli hyviä ajankohtia. Keväällä tietysti luonto on kauneimmillaan, kun puut kukkivat ja vuorenrinteet ovat vihreitä.




edelleen näkyvää tietä

Efeson historia juontaa juurensa jo kauas ennen ajanlaskun alkua. Historiakirjojen mukaan noin 500 e.Kr se on tullut kuuluisaksi valtavasta Artemis-jumalalle rakennetusta temppelistään, joka lasketaan yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä. Kooltaan se on ollut valtava, ensimmäinen temppeli on ollut kooltaan 55x110 metriä ja sen tuhoutumisen jälkeen paikalle rakennettu oli vielä suurempi. Temppelistä ei valitettavasti ole säilynyt tähän päivään juuri mitään, sillä Gootit tuhosivat sen vuonna 261 ja vaikka sitä koitettiin korjailla, niin lopullinen tuho temppelille koitti vuonna 401. Osia on nähtävissä Lontoossa British Museumissa.

Temppelin ollessa voimissaan koko kaupungin keskusta siirrettiin sen eteläpuolelle ja Efeso olikin kukoistava satamakaupunki. Sen historia on erilaisten valloittajien historiaa ja vuorotellen se onkin kuulunut esimerkiksi Persian, Aleksanteri Suuren ja Pergamonin valtaan, kunnes vuonna 133 e.Kr se liitettiin osaksi Rooman valtakuntaa. Efeso oli tuolloin Aasian provinssin pääkaupunki ja asukasluvultaan Rooman valtakunnan suurimpia. Eri arvioiden mukaan siellä asui muutamia kymmeniä tuhansia ihmisiä, joidenkin veikatessa Efeson olleen jopa yli 200 000 ihmisen kotikaupunki. Sillä ajalla sinne rakennettiin aiemmin mainitsemiani siellä edelleen näkyviä rakennuksia, kuten valtavan upea kirjasto joka on edelleen vaikuttava näky. 

kirjaston ympäristöä

kirjaston kulmaa
Kirjaston patsasyksityiskohta
Amfiteatteria ylhäältä

puu amfiteatterin päällä
Apostoli Paavali suuntasi toisella matkallaan myös Efeson kaupunkiin ja kaupunkiin perustettiin tuolloin kristillinen seurakunta, joka lasketaan nk. seitsemään ensimmäiseen seurakuntaan, jotka on mainittu nimeltä myös Raamatun Ilmestyskirjassa. Kristittyjä turisteja saapuu antiikkikaupunkiin eri puolilta maailmaa myös sen historiallisen seikan vuoksi, että Jeesuksen äiti Maria ja opetuslapsi-evankelista Johannes ovat todennäköisesti asuneet viimeiset vuotensa siellä. Ajatellaan myös, että Johannes kirjoitti evankeliuminsa siellä. Marian mukaan nimetty kirkko on antiikkikaupungin sisällä ja Johanneksen kirkko ja hänen hautansa taas ovat keskellä nykyistä Selçukin kaupunkia muutama kilometri antiikkikaupungin ulkopuolella. Lähellä antiikkikaupunkia on myös suosittu pyhiinvaelluskohde "Marian talo", jossa en itse ole käynyt vielä.

Marian kirkolta












leijonamosaiikki rikkaiden talosta

Efeso sijaitsee viehättävässä Selçukin kaupungissa. Tätini ja siskoni kanssa menimme Izmiristä sinne junalla. Matkalla minä istuin nuoren naisen ja hänen pienen taaperonsa vieressä. Juttelimme toki siinä ja kävi ilmi, että hän on kotoisin Selçukista ja tietysti piti kysyä ravintolasuositusta illaksi. Hän suosittelikin Tat (=maku) nimistä ravintolaa, jota uskallan myös suositella. Se löytyy melko läheltä Selçukin rautatieasemaa ja Johanneksen kirkkoa. Tavallinen kävelykadun laidalla oleva pieni ravintola, mutta ruoka oli hyvää ja palvelu erittäinkin hyvää tässä perheen omistamassa ja pyörittämässä ravintolassa, englantikin sujui. Sukulaiset otti kalaa, itse söin paikallisen lihapadan. Kaikki tykkäsi ruuistaan. 

Ennen ravintolaa käytiin Johanneksen kirkossa

näkymä kirkon kukkulalta alas kaupunkiin


linna oli ihan lähellä ja siellä liputettiin


Oleanteri kukassa ilta-auringon hehkussa


kirkko oli ihan valtavan suuren oloinen











Tässä nyt reissupostaukset hetkeksi.