Istanbulin rannoilla

Jos siskoni kanssa retkeillessä yksi teema olivat ravintolat ja BAKLAVA niin toinen ehdottomasti oli erilaiset rannat ja auringonlaskut. Bospor on ehkä se olennaisin, mutta myös kultainen sarvi, Marmaran meri ja Mustameri on tavoitettavissa. 

Jo ekana päivänä nähtiin Bospor, mutta valitettavasti ilman kuvamuistoja. Lauantaina oli vuorossa katsella, miten aurinko laskee siihen suuntaan missä Bospor muuttuu Marmaran mereksi ja kauniistihan se laski. Laivat tuolla odottelevat, että pääsevät Bosporille ja sitä myöten Mustallemerelle saakka. 

Tämä vesi nyt on sitten vähän pienempi kuin meri, mutta kyllä oli kaunis myös tuo väriä vaihtava suihkulähde, jonka takaa kurkkii sininen moskeija. Vaikka supisuomalaiset koivut ja männyt lempparipuita ovatkin, niin ei nuo palmutkaan ja niiden silhuetit yötaivasta vasten mitenkään vastenmielisiä ole. Kovin lämmin ilta ei ollut, mutta ei kylmäkään. Voi niitä heinä-elokuun öitä, kun on lämmin ja pimeä. Silloin on aika ihana istuskella parvekkeella tai kahvilassa, kun päivällä on ihan liian kuuma tehdä mitään järjellistä. 

Lauantaina päästiin kurkistamaan Mustallemerelle Şilen pikkukaupunkiin. Kyselin ystäviltä vinkkiä, miten sinne pääsisi bussilla ja sain vastaukseksi että ovat saaneet sieltä auton katsastusajan ja pääsisimme kyydissä. Siinä samalla saatiin myös autokyydin lisäksi seuraa rantaretkelle perheen äidistä ja tytöistä perheen pään viedessä auto katsastettavaksi - läpikin meni, joten iloinen reissu senkin puolesta.

Şile on pieni kaupunki Mustanmeren rannalla reilun tunnin matkan päässä Istanbulista. Kaupungissa olisi nähtävyyksinä linna, vanha majakka tms. mutta me otettiin ilo irti kolmannesta nähtävyydestä - merestä. Emme olleet varustautuneet uikkareilla, mutta onneksi ei ihan farkuillakaan, niin kahlailimme rantavedessä ja tehtiin hiekkakrokotiili. Voi sitä hiljaisuutta, Istanbulin jälkeen oikein korvissa soi, kun oli niin ihmeellisen hiljaista. Ihanaa  oli myös kaivaa paljaat varpaat kuumaan hiekkaan, tuntea viileä vesi pitkästä aikaa ja vaan hengailla hyvässä seurassa. Şile ansaitsee kyllä vielä toisen käynnin ja sitten ehkä tutustumisen myös muihin kohteisiin siellä. 

krokotiili

ihana lepopaikka kaverilla

Ahmetin mesta, meren antimia, lihavalikoima ja kahvila. Jäi testaamatta.

ystäväperheen tytön hieno otos! 

Sitten takaisin Bosporin kainaloon, sen hellään huomaan. Vaikka siskoni oli tainnut ihastua Istanbuliin jo ensikäynnillään neljä vuotta sitten, ajattelin varmistaa asian viemällä hänet Camlican kukkuloille. Oli pilvinen sää, niin auringonlasku ei ehkä ollut niin hieno kuin voisi olla, mutta ei valittamista näköaloissa :)

SIinä illan tummentuessa tuli vastarannalle myös ilotulitus. Ihan kohtuullisia kuvia sai niistä otettua, mutta ei ihan putkeen mennyt silti kuvaushetki. Oltiin siinä ennen kuvaamista sovittu, että minä haen meille kahvit ja siskoni piipahtaa puuteroimassa nenäänsä. Tulin sovittuun tapaamispaikkaa kahden kahvin ja muovirasiassa olevien leivosten kanssa, kun huomasin ilotulituksen. Laskin tarjottimen hetkeksi jollekin tasolle ja otin pari kuvaa. Kääntyessäni takaisin ei tarjoitinta enää ollut. Tässä maassa tunnetusti tarjoilijat ovat nopeita, mutta oliskohan nyt mennyt parempiin suihin leivokset ja kahvit. No, onneksi ei ollut kallis ravintola.

Seuravana aamuna päästiin taas lautalle ja sisko pääsi kuvaamaan lauttamatkaa. Sitä en ihmettele. Vieläkin itsekin joskus ottaa sieltä kuvia vakuuttuneena, että ne on jotenkin erilaisia kuin ne kymmenet aiemmin ottamani. Joskus ne onkin erilaisia, niin moneen taipuu Bosporini. Joskus se on niin turkoosi, että voisi luulla olla paratiisisaarella, joskus taas niin harmaa että mieleen tulee paratiisin sijaan marraskuun loska. 

Pohjois-Pohjanmaalla kasvaneena en ole mitenkään tottunut mereen, tosin siellä nyt ei ole oikein mitään muutakaan vettä :) Mökki Lapissa on järven rannalla ja myöhemmin olen asunut jokien varsilla, joten meri on jäänyt kaukaisemmaksi. Kyllä siitä olen aina pitänyt, ihaillen katsellut mutta vähän pelätenkin. Järvi on jotenkin ystävällisempi ja meri arvaamaton ulapoineen. Vaihto-opiskelijana Englannissa pääsin lähelle merta ja siihen vähän tutustuinkin ehkä. Bosporissa on jotain hallittavampaa järven/joen tuntua tai johtui mistä johtui, niin se on kyllä lempipaikkojani, eikä se tieto jää vierailtani tai blogin lukijoiltakaan piiloon :)

Afiyet olsun - hyvää ruokahalua!

Sisko on ollut kylässä, 12-tuntisten päivien jälkeen ei ole MatkaMartta enää bloggaamaan pystynyt. Pitkät päivät ovat olleet kyllä ihania. Emme ole asuneet siskoni kanssa samassa maassa kohta 14 vuoteen kesälomia ja jouluja lukuunottamatta, on aina hauska kun pääsee muutamaksi hetkeksi yhteen. Hänellä oli toiveina baklavaa, bosporia, turkkilaista aamupalaa, kujia, turkkilaista ruokaa, kahvia, lokumia, baklavaa ja joku retki :) Minähän yritin näitä toiveita täyttää, mutta taisi pari baklavatonta päivääkin tulla - sori E ;) Postailtavaahan olisi vaikka kuinka, teenpä tästä nyt tämmöisen ravintolapostauksen, jospa vaikka onnistuis vinkkaamaan jonnekin tänne tulevalle tai täällä asuvalle jotain vinkkiä.

Ekana iltana vein hänet jo Üsküdarin rannan ikisuosikkiin Trend 216 Caféen, jossa maisema on aina aika hieno. Ei valittamista myöskään ruuassa. Perjantaina mun kielikoulun jälkeen oli meidän kielikoululuokan jo pitkään suunniteltu yhteinen lounasretki syyrialaiseen ravintolaan, jota luokkamme syyrialaiskolmikko on suositellut. Ravintolalle en löytänyt nettisivuja, mutta nimi on Sahtin ja se löytyy Kabataş- Bağcılar-raitiovaunureitin varrelta Haseki-nimistä pysäkkiä lähes vastapäätä.

Yritin sanoa, etten tule kun siskoni tulee, mutta sehän ei näissä idän kulttuureissa ole mikään ongelma. "Ota sisko mukaan!" "Haetaan hänet raitiovaunupysäkiltä" Syyrialainen ruoka ja autenttinen arki kiinnosti siskostani ja niinpä hän lähti mukaan. Syyrialaiset ovat kertoneet, että ruualla on heidän kulttuurissaan suuri merkitys ja että ruoka on hyvää ja ravintolasta löytyy kaikkea. Totta puhuivat. Isännän ominaisuudessa toiminut syyrialaisporukan vanhin mies tilasi alkupaloiksi "yllätyksiä". Oi hyvänen aika: tabouleh-salaattia, fetajuusto-salaattia, tomaattitahnaa, munakoisotahnaa ja hummusta ja leipää. Ihan mielettömän ihania makuja, täytyy sanoa että munakoisotahna oli kyllä yksi parhaimmista maistamistani. Pääruoaksi pyysin itselleni ja siskolleni jotain arabialaista spesiaalia: mulle tuli pähkinöillä täytettyä jauhelihakäärylettä ja siskolleni maustettua riisiä ja lihanpaloja. Lopuksi vielä arabialaiset kahvit. Kaikkea ruokailua säesti ilonen nauru ja juttelu turkiksi, arabiaksi ja englanniksi vähän suomella ja venäjällä säestettynä.

riisiä ja lihaa arabialaisittain

 Kun toivelistalla oli baklavaa ja auringonlaskuja, mentiin baklavalle Pierre Loti-hotellin ravintolaan Sultan Ahmetin alueen liepeille. Ravintolassa on kattoterassi, josta on mahtavat näköalat joka suuntaan. Hotelli on saanut oivaltavan(?) nimensä kuuluisasta Pierre Lotti-kahvilasta, joka on ihan toisaalla ja toisenlainen. Baklava jäätelöllä ei pettänyt ja maisematkin hienot, vaikka sieltä ei ihan kultapallon Bosporiin tipahtamista näekään.

näissä lämpimissä maissa on katto ja seinälasit lähes aina liikuteltavat lämmön mukaan :)

baklavaa ja jätskiä

 Lauantai-aamu aloitettiin toiveiden (oman ja siskokullan) mukaisesti turkkilaisella aamupalalla eli kahvaltılla. Se on ehdottomasti mielestäni yksi turkkilaisen keittiön helmiä ja suosittelen kokeilemaan ainakin, jos juustot, oliivit ja tee ei kuulu inhokkien listalle. Aiemmin blogissa olen kertonut Euroopan puolella olevasta aamupalapaikasta ja nyt siis lähelle Üsküdarin rantaa Niyazibey-nimiseen ravintolaan (saman nimisiä on ilmeisesti useampia, kehut koskee nyt nimenomaa Üsküdarin ravintolaa). Ajattelimme ensin rantaravintolaa, mutta sitten kuva ravintolan seinällä alkoi houkutella ja oikea valinta tuli tehtyä. Ystävällinen henkilökunta, siistit tilat, edullinen hinta ja mahtavan runsas aamupala, ainoa miinus oli ettei päästy Bosporin rantaan, mutta siellä on monta muuta ravintolavaihtoehtoa, ei aina tarvi. Suurin osa ruuista kannettiin suurella tarjottimella, kukin laji omalla pikkulautasellaan, pian tuli lisäksi lämpimiä ruokia: turkkilainen munakas, börekejä ja vieläpä vähän pidettä, eli turkkilaista pizzaa, teetä oli rajoittamattomasti ja turkkilaisesta kahvistakaan ei tarvinnut erikseen maksaa. Täkäläiseen kulttuuriin vielä minua tottumattomampi siskoni oli hämillään siitä, että useampi tarjoilija palveli meitä, tuli tosiaan lisäruokia ja käytiin kysymässä aina väillä, että tarvitaanko vielä jotain. Suosittelen.

pidettä, kirsikkahilloa, makkaraa, tomaattia, kurkkua, juustoa, hunajaa ja tahini-ezme-tahnaa...

...lisää juustoja ja oliiveja

 Sunnuntain lounas nautittiin ystäväporukallani piknikillä, jonne sisko oli ilomielin kutsuttu mukaan myös. Voi turkkilainen piknik-kulttuuri :) Jos suomalainen voitelisi jokaiselle ruispalan ja ostaisi mehut lapsille ja aikuisille kahvia termariin, niin turkkilainen hommaa grillin ja hiilet ja kunnolla lihaa, otetaan salaattia, kurkkua, tomaattia, hedelmiä, salaattia, kakkua ja monilla on jopa samovaarit teen keittämistä varten ja tietysti riippumaton voi kiinnittää sopivaan puuhun :) Pieniä logistisia haasteita oli, kun lihat yli yhdessä autossa, grilli toisessa ja hiilet omassa nyssykässään jossain. Tietysti on kätevämpää, jos ne olis yhtäaikaa läsnä. Paikallisten ystävien valitsema piknikpaikka oli myös jotenkin turkkilainen, suomalainen sieluni tunkisi syvälle puiston takalaitaan, jossa ei olisi juuri muita, kun taas täkäläinen mieli ei toimi samaan tapaan. Meidän piknikpaikka oli ruohokaistale kauniilla paikalla Marmaranmeren ja suuren tien välissä. Siihen sai grilliä toisen viereen ja siihen väliin peitot vaan nurtsille ja hyvä oli. Ilma oli kaunis, niin emme todella olleet ainoita ulkoilijoita. Meidän tehdessä lähtöä naapurit tulivat hakemaan ylijäämähiiliä ja vettä ja ennen kuin kaikki kamat oli kannossa, niin puussa oli jo riippumatto.

Meitä oli muutama samaansuuntaan menevä ja päätettiin tilata dolmus. Porukassamme oli 8 aikuista, yksi pieni lapsi, grilli ja muutama nyssäkkä. Saatiin reilu tunti odotella sen vilkkaan tien vieressä dolmusta ja naurettiin sille meidän orkesterille: "Ryhmä rämä, suunta tämä" - lopulta tuli dolmuskin ja päästiin keskustaan. Hivenen oli hauskaa, kun kannettiin grilliä pitkin Istiklalin pääkatua, oli ainakin unohtumaton reissu.

Iltapalatyyppisesti käytiin Istiklalilla Mama´s shelterissä, alkupaloilla joka on myös sekä hotelli että ravintola. Kattoterassilla olen viime kesänä päässyt kahdesti käymään ja se mielessä nytkin mentiin, mutta kuulemma kattoterassi avautuu vasta kesäkuussa. Onnistuin puhumaan meille kuitenkin mahdollisuuden mennä kahvikuppien kanssa sinne ylös. Vähän auringonlaskusta myöhästyttiin, mutta ei ollut huono silti. Tätä uskallan kyllä suositella ja sanoa että on minun käymistäni Istanbulin kattoterasseista paras. Olettaisin että sinne vielä olen menossa lähiaikoina, joten kuvia tulee.

Väsyneelle vihreää ja sinistä.

Minua on viime parina viikkona vaivannut väsymys. Luulen, että se on ihan normaali reaktio siihen, että hommaa on aika lailla, illat ovat venyneet (velvollisuuksista ja huvituksista) ja kielikoulussa opettaja on sitä mieltä, että kun ylimmät kurssit alkoi niin läksyjä olkoon sen mukaisesti. Ei minusta tarvitse huolissaan kenenkään kuitenkaan olla. Tunnen itseäni sen verran, että tiedän että tämä on vielä ihan normaalia ja menee ohi kun vähän rauhoittaa elämää. Täällä on - kiitos Atatürkin - tiistaina vapaapäivä ja tehdän maanantain tunnit sisään niin saadaan kolmen päivän viikko. Ei huono, ei ollenkaan :)

Tänään sitten otin myös elämän rauhoittamisen kannalta. Hengailin rauhassa kotona aamupäivän ja pitkälle yli puolen päivänkin. Sitten päätin lähteä katsastamaan puistoalueen, jossa en ollut aiemmin käynyt ja jonka kahvilasta olin kuullut hyvää fethipaşa korusu on puistomainen alue, jossa on paljon piknikpaikkoja sekä hiljaisia polkuja ylös ja alas rinnettä. Jos puilta jotain näkyy, niin maisema Bosporille, Eurooppaan ja ykkössillalle on hieno ja jos maisema ei näy, niin voi iloita puiden ja pensaiden vihreydestä.


Jos kyseessä on maisemapaikka, niinkuin taas oli, niin itsestään selvää pitäisi olla että sitä varten on ensin kiivettävä ja kiivettävä. Katsoin kartasta että puiston alalaita on Bosporin rannassa ja sinne pääsee joko yläkautta tai alakautta, koska itse asun täällä rinteessä jo valmiksi, ajattelin että yläkautta sinne koitan. Yhden mäen kiivettyäni näin vihreää ja ajattelin että eipä ollut paha kiipeäminen, mutta kyseessä olikin vain yksittäinen puu ja kiipeäminen jatkui. Lämpötilat kohosi tänään Istanbulissa jo 25:n kuumemmalle puolelle, lämmin tuli ja vettä teki mieli. Kiipeäminen kannatti kyllä taas, kuten aina.

Oi, mikä vihreys ja vehreys heti tuli vastaan. Tiet ja kapeat polut risteilivät rinteissä. Kukkia ei ollut puistomaisen paljon, mikä ei oikeastaan haitannut, koska tuli enemmän metsä mieleen. Puut oli metsämäisen korkeita ja suojasivat auringolta ihan oikeaoppisesti. Ihmisiä oli piknikillä, paapat kävelivät mäkeä ylös toinen toistaan tukien, teinitytöt kikattivat porukoissa, kuten teinityttöjen kuuluu, lapset heittelivät palloa ja koko suvut tai ystäväjoukot olivat piknikillä. Siellä minäkin vaeltelin, nautin rauhasta ja hiljaisuudesta, autottomuudesta ja tuulen huminasta.


Alemmas kun pääsin, osuin suoraan siihen kahvilaan tai oikeastaan çay bahçesiin eli teepuutarhaan, mihin halusinkin. Kahvilan nimi tarkoittaa suomeksi "Vihreä Sininen" sopi kyllä oikein hyvin, kun sieltä vihreän välistä alkoi selvemmin vielä Bosporkin pilkoitella. Ruokaa ja teetä ja suomalainen (tai suomennettu) romaani, niin johan oli loma-olo. Kotiin vielä rantaa pitkin kävellen.

Yksin puistossa kävelevänä on kyllä erilainen kun muut, kun kaikki on yleensä ainakin kahdestaan, mielummin vielä isoissa laumoissa. Ei sillä, ettenkö minäkin joskus aina mene mielellään porukalal piknikille tai kahdestaan puistoon, mutta kyllä hyvää teki yksin omien ajatusten kanssa siellä kulkeminenkin ja kirja. Vapaapäivä nro 1 hyvin takana ja nyt iloisin mielin nukkumaan.

Tämän kirjoitin siis lauantai-iltana. Aloin laittamaan vielä kuvat tekstiin, joita olin ottanut puistoretkelläni, niin kuvat eivät olleetkaan latautuneet koneelle, eivätkä enää kamerassakaan olleet, joten niitäpä ei nyt ole. Otin tänään muutaman kuvan ihan eri suunnalta, joten niitäpä sitten laitoin tännekin.

Matkimassa, oppimassa ja löytämässä.

Olen nyt asunut reilun vuoden täällä samalla kadulla, kulkenut samoja reittejä ohi saman ompelimon, moskeijan, ravintolan ja lihakaupan sekä apteekin. Käynyt samoissa kaupoissa, löytänyt tomaatin, granaattiompun, leivinjauheen, pestokastikkeen ja hyvän jugurtin.

Aluksi tuntui, että täältä ei löydä mitään. Olin vakuuttunut että kaupoissa ei myydä tomusokeria eikä ainakaan hiivaa punajuuresta puhumattakaan. Nyt ihmettelen näitä fiiliksiä, sillä tomusokeria nyt on joka kaupassa samoin hiivaa. Punajuuri taas onkin kausituote, jota löytyy  erityisesti syksyisin ja talvella (paitsi juuri näin basaarilla maanantainakin).Samoin mietin aluksi että missä on kirjakauppa, rautakauppa, mistä saa lamppuja, saksia, lautasia jne. tavaraa, jota Suomesta hakisin esim. prismasta tai Halpa-Hallista. No, toki isoista marketeista ja kauppakeskuksista saa lähes kaikkea, mutta myös ihan lähikaduilta löytyy myös rautakauppa, niinkuin täältä voi lukea. Olin vaan kävellyt sen kuten lukuisten pienten kirjakauppojenkin ohi. 

pelargonioita keskiviikkobasaarilta

kirsikat on tulleet = kesä on tullut

tädit niputtivat vihanneksia

Kielitaito ei tietysti aluksi riittänyt kertomaan, että jossain lukee "meillä on tuoreita munia" tai "kirjakauppa" tai "räätäli". Mutta muutenkaan ei jotenkin silmä ollut vielä harjaantunut katsomaan, mitä kaikkea täältä löytyy ja mitä on. Aluksi, kun kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä, piti keskittyä siihen että on oikealla reitillä ja että välttämättömät elintarvikkeet löytyy. Silmä osui myös niihin kaikkein suurimpiin eroihin, siihen että autoja on paljon ja joka paikassa, talojen takaa vilkkuvaan Bosporinsalmeen tai katukissojen porukoihin puistoissa. 

tällä viikolla vuokraemäntä näytti mulle uuden basaarin

Kaupungissa asuvilta muilta suomalaisilta ja esimerkiksi kielikoulussa tutuksi tulleilta kavereilta olen oppinut paljon. Ulkosuomalaisten naisten keskuudessa on ihan normaalia puhua siitä, millä juustolla kukin on tehnyt juustokakun tai minkä kaupan hyllyiltä vielä viime viikolla löytyi ruisjauhoja, entä mikä leivinpaperimerkki olisi sellainen että leivät saisi vielä irti siitä paperista paistamisen jälkeen (kun sehän vähän niinkuin on sen leivinpaperin idea).

Paljon oppii myös paikallisista ystäviltä tietysti sekä myös tuntemattomilta paikallisilta kaupoissa ihan seuraamalla ja matkimalla (niinhän lapsetkin oppivat). Tänään halusin ostaa mustapippurirouhetta, ei siis kokonaisia eikä myöskään ihan jauhoa, mutta alakerran kaupassa ei sellaista ollut. Marssin maustekauppaan. Sielläkään ei ollut, mutta kun annoin ymmärtää että sellaista kovasti haluaisin, myyjä kysyi että haluanko paljonkin, jospa hän jauhaisi koneellaan minullesitä. Iloitsin tästä kovasti. Seuraava asiakas pyyri punapippuria vai miten se suomennetaan (kırmızı biber), mutta ei kovin tulista, vaan semmoista "keskitasoa", ei tulista ei täysin mietoa. Tajusin, että tosiaan tuollaistakin voisi maustekaupoista kysyä, enkä ollut sitäkään hoksannut että jauhaisivat pippuria tms. toiveiden mukaisesti. 

Basaareilla kulkiessa myös voi valikoimasta päätellä, mikä täällä on suosittua ja mitä ehkä kannattaisi itsenkin kokeilla. Vielä en ole papuja, latva-artisokkaa tai tuoreita saksanpähkinöitä saati erinäköisiä yrttejä ostanut, enkä paikallisia kaloja. Olen kyllä jo suunnitellut. Pitäis kyllä siinä suhteessa reipastua. Pikkuhiljaa laajenee valikoima, nykyään ostan jo oliivit lähes aina basaarilta ja vihannesportulakka (semizotu) on jo tuttu kaveri. 

Onhan se välillä työlästä, kun kaikki pitää opetella, mutta sitten on aina riemu kun onnistuu uusissa asioissa. Voi olla jo kuin "vanha tekijä" ja marssia tiettyyn kauppaan hakemaan tiskin alta kirjekuoria tai toisesta oliivi-tomaatti-pidettä, joka on ihan parasta! Tietysti nyt myös karttunut kielitaito helpottaa seikkailuja.

Kaiken tämän tavaran, ruuan jne. löytämisen lisäksi jatkan sen opettelua että arjesta, sen aamusta iltaan samanlaisena virtaavasta virrasta löytää helmihetkiä ja suvantopaikkoja.  Minä olen niin sitä mieltä, että kun kerran arkea on suurin osa elämästä, on syytä koittaa tehdä siitä mahdollisuuksien mukaan juhlaa, eikä odottaa vaan niitä kaikkein suurimpia juhlapäiviä, joille ilman muuta on paikkansa. Eilen tein ystävän kanssa kielikoululäksyt yhdessä kahvilassa kotitekoista limonataa (lemonade) juoden viehättävällä sivukadulla Istanbulin Cihangirin kaupunginosassa vain keihäänheiton (tai parin) matkan päässä Istiklalin vilinästä. Sitä ennen käytiin Miss Pizzassa, jossa hän ei ollut aiemmin käynyt, eli pizzeriassa missä saa myös oikeaa kinkkua. Puolitettiin alkupalalautanen, pizza ja jälkkäri, ei huono idea ollenkaan :D

Mistä johtuneekaan, että jotenkin sitä ajattelee helposti että arjen kuuluukin olla vähän tylsää ja tavallista. Tänne pois Suomesta (en väitä että Suomi on tylsä) muutto on auttanut löytämään kaikkea hauskaa ihan tavalliseen päivään. Ehkä se on auttanut, kun täällä niin moni asia on toisin ja vuoden tottumisenkin jälkeen kuitenkin niin erilaista kuin Suomessa, mihin ehti paljon kauemmin tottua. Esimerkiksi iltakävely Bosporin rannalla, läksyjen teko kahvilassa tai puistossa tai iltaruoka parvekkeella +20 asteessa ilman hyttysiä auringonlaskua ihaillen. Jatkan opettelua.

kämppiksen taidonnäyte tältä iltaa

yksi lempihetkistäni arjessa <3