kalabaliikkia

kalabaliikkia

lauantai 27. joulukuuta 2014

jouluvalmisteluja osa 2 ja joulunvieton eri osat

Sieltähän se jouluaattokin sitten tuli. Aatonaattoillan vietin vuokraemännän ja kahden parvekelasituksen ammattilaisen keralla. Olin aika flunssainen tuolloin ja ajattelin lepääväni ja ehkä tehdä jotain joululeipomuksia rauhallisesti, mutta käykö aina niinkuin suunnittelee? Kyllä ei käy!  He tulivat klo 14 (luvattuaan tulla ensin lukuisina muina päivinä) ja lähtivät klo 19 ?!?! Siinä oli turkin kielen oppituntia kerrakseen, ku juttelin vuokraemännän kanssa. Välillä käytiin tietysti toisella parvekkeella katsomassa niitä kuuluisia kukkia. Hän halusi nuorentaa ne katkomalla pelargoniat, kiskomalla pois vanhat kukat ja istuttamalla uudet. Sitten katsottiin telkkaria, maisteltiin pipareita,juteltiin perinteistä jne.jne.

Sitten illalla halusin vielä saattaa itseni joulutilaan tekemällä joululimpun. Ohjeiden mukaanhan joululimppu tehdään piimään, mutta täällä se tehtiin jugurttiin ja hyvä tuli ja siirapin sijasta sitä muscovadosta keitettyä siirappia. Jatkokehittelyä se vielä ehkä vähän kaipaa, enemmän jauhoja ja ehkä enemän hiivaakin, niin nousisi kauniimmin korkeammaksi, mutta maussa ei ollut ongelmaa.


Suunnilleen näin:

4 dl turkkilaista jogurttia
3 dl vettä
25 g hiivaa
2 dl siirappia
3 tl suolaa
16 dl ruisjauhoja (laitoin osin hiivaleipäjauhoja, kun en raskinut kokonaan laittaa ruisjauhoja)
vähän pomeranssinkuorta
(jos on muita mausteita kuten fenkolia ja kuminaa, niin laittakaa toki)

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, lisää siirappi ja liota hiiva veteen. Lisää huoneenlämpöinen jugurtti, mausta suolalla ja laita sekaan jauhot ja mausteet. Vaivaa taikina tasaiseksi. Muotoile limpuiksi ja anna kohota liinan alla noin 45 min. Ennen uuniin laittoa voitele limppu siirappi-vesiseoksella 1/4 dl siirappia ja 1/4 dl vettä.Paistetaan 175 asteessa 45 minuuttia, voitele limppua samalla siirappi-vesiseoksella paistamisen aikana pari kertaa. 





Tykkäsin.

Sitten vielä riisipuuro ja sekametelisoppa. Sekametelisoppaan keräilin luumuja, rusinoita, omenoita ja aprikooseja kuivattuna. Riisiksi koitin valita alakerran kaupan pyöreimmän näköiset riisit muistaen ulkomailla asuvan ystäväni lohduttavan lauseen: "Kaikki riisihän puuroutuu!!" Näin kävi mullekin, riisi puuroutuu. Mulla oli haave, että jouluaattoaamuna söisin riisipuuroa ja soppaa ennen kielikoulua ja ehkä sitä joululeipääkin.

Sitten koitti jouluaattoaamu, reippaasti ylös, jouluaamupala, joululauluja kuunteluun ja reppu selkään ja kouluun. Jouluaattoaamu oli oikein aurinkoinen ja kaunis. Esikot kukkivat keltaisina pieninä aurinkoina rannassa. 










Koulupäivän jälkeen ihanassa auringonpaisteessa menin suomalaisten ystävien kanssa kivaan ravintolaan syömään, mikäs siinä hyvää ruokaa syödessä loistavassa seurassa auringon paistaessa Bosborille. Joulua ihmetellen ja ihastellen tulin joulusyklaami kainalossa kotiin vähän skypettämään Suomeen. Aattokirkkomatka alkoi ennen seitsemää.

Korvissa soi joululaulut ja mielessä risteili erilaisia ajatuksia siitä, että millaista on joulu täällä. Ei lunta, eikä pakkasta, ei äidin tekemää sienisalaattia, eikä kauppojen joululauluja, eikä miljoonakaupunki hiljentynyt aattoiltaan. Mutta kun oikein kuvittelin, niin ehkä kaikkialla tuntui vähän erilaiselta kun on joulu :D Aattohartaudessa oli tunnelmaa. Pappi sytytti edessä kynttilän ja laittoi valon siitä menemään eteenpäin ja niinpä pian kynttilöiden valo valaisi koko kirkkosalin.Kotiin päästyä availin lahjoja, kiitos kaikille edelleen!!

Eilen joulupäivänä oli vuorossa kielikoulun lisäksi joulukyläilyä toisessa ystäväperheessä, jossa oli pöytään saatu oikein kinkkua ja lanttulaatikkoa muiden äidin tekemien herkkujen lisäksi. Syötiin juhlallisesti kynttilöiden loisteessa ja maa on kauniskin laulettiin. Lopuksi lasten suuresta toivomuksesta pelattiin lautapeliä ja vielä suuremmasta toivomuksesta leikittiin "pimeestä piilosta" eli tutummin pimeäpiilosta. Sammutettiin valot, sovittiin rajat ja valittiin etsijä ja muut meni piiloon :) Kotoisaa ja juhlavaa samaan aikaan. Kiitos vaan kovasti!




Tänään tapaninpäivän kunniaksi tein kielikoulun kokeen ja läpi meni että heilahti, vaikka ekaa kertaa oli nyt kuuntelun ja luetun ymmärtämisen jälkeen olo että nyt voin pompata vaikka molemmista. Oli sen verran haastava. Tai kuuntelussa yksi osa-alue jossa oli uutisia enkä osaa kyllä kuullut tai siis saanut selvää ollenkaan, meni kyllä ihan vanhalla kunnon veikkaa ja voita-tekniikalla. Mutta hyvin veikattu tai sitten kaikki muut oli oikein :)

Kiitos taas jälleen kerran skypen ja muiden vastaavien, ei ole ollenkaan semmoinen olo että olisi ihan mahdottoman erillään Suomessa joulua viettävistä rakkaista.







maanantai 22. joulukuuta 2014

Keräilyjoulu osa 1: joulumänty & luumuhillo

Koska olen maassa, jossa joulua ei vietetä noin niinku yleisesti (eikä muutenkaan olis toki suomalaisia perinteitä), niin täältä ei myöskään löydy luumuhilloa, sekametelisopan hedelmiä, glögiä (paitsi ikeasta) eikä muutenkaan joulu sitä ja joulu tätä. Siksi on siirryttävä keräilykulttuuriin, metsästyskulttuuriin en oo vielä siirtynyt, vaikkei kinkkuakaan toki saa täältä.

Muovikuusia olisi saanut, mutta ne ei sitten vedonneet muhun tarpeeksi, joten en ostanut - ja sitten yhtäkkiä syttyi kuningasajatus päähäni. Parvekkeellahan on asunnon omistaneen rouvan purkkimänty. Tässä maassa paikallisetkaan ei juuri puita erota toisistaan (monet ainakaan) joten voisi hyvin ryhtyä siinä kaltaisekseen ja laittaa männystä joulupuun. Niinpä sitten lauantaina kämppiksen kanssaa ryhdyttiin tuumasta toimeen. Idean perjantaina saaneena ostin pikkukaupasta puoli-ilmaisella valkoisen nauhan ja hopeisia palloja. Ne sitten kiedoimme joulumäntymme ympärille, mutta se oli surkealla tavalla ilman latvatähteä. Onneksi ystäväni olivat synttärikseni lähettäneet Englannista puiset joulukuusenkoristeet; sydämen ja tähden. Poistimme tähdestä kiinnitysnarun ja laitoimme siihen rautalangalla kiinni pätkän grillitikkua ja sitten sidoimme sen komeuden laatikosta löytyneellä ikivanhalla narulla (jolla jo keittiön ikkunan kranssi on kiinnitelty) kiinni kuuseen.



Vielä tämänkin jälkeen näytti, että kotimetsästä haettuun kaunokaiseen verrattuna tästä kaverista puuttui jotain. Valot. Se sen täytyi olla. No, nekin löytyi, mutta ei ihan täysin mieleni mukaiset. Ne nimittääin välkkyy, eikä mitenkään blink blink blink, vaan niin epäsäännöllisesti, että pahanlaatuinen rytmihäiriö lienisi ainoa oikea diagnoosi. Ostin ne joku aika sitten ja tajusin kysyä että onhan yksivärisiä valoja, kun niitä löytyi olin niin onnellinen etten tajunnut tarkistaa etteihän ne vilku, kun ei tullut mieleenkään että voisivat. Nyt ne vilkkuu tuossa männyssä.











Tänään löysin torttutaikinaa täältä, mutta luumuhilloa ei ole kenenkään äidit valmistaneet myyntiin. Onneksi se ei ole vaikea tehdä. Luumut vaan kattilaan, vettä päälle ja laitoin myös kokonaisia kardemumman siemeniä ja pari kanelitankoa, maustoin sokerilla ja muscovado-sokerista keittämälläni siirapilla. Sekametelisoppaa varten on nyt ostettuna luumuja, rusinoita, omenoita ja aprikoosia kuivattuna, jospa sitä riisipuuron kanssa nauttisi ennen kielikouluun lähtöä aattoaamuna.


 Joulutarinat jatkuvat. Yllättänyt flunssa ja perjantain kielikoulun koe hidastavat vähän kaikkea, mutta en mä stressaa. Joulu tulee kuitenkin <3


keskiviikko 17. joulukuuta 2014

MatkaMartta palatsissa ja joulutunnelmassa.


Huhhuh. Blogin kirjoittamisen ajattelu ei näköjään siirry tekstiksi tänne. Olen sitä nyt 1,5 vkoa koittanut ja ei toiminut. Pahoitteluni teille, jotka ovat käyneet kurkkimassa tätä tuloksetta. Pyrin parantamaan tapani.

En edes oikein tiedä mihin päivät ja lähinnä illat ovat menneet. Mutta jonnekin läksyjen, ystävien tapaamisten, kaupungilla kiertelyn ja joululahjojen osteluun ne ovat hulahtaneet. Jospa ne alkaisivat taas totella minua paremmin ja pysyisivät järjestyksessä. Piti ihan selata kuvia, että muistaisi mitä olen tehnyt. Ilmeisesti en ole edes kameraparkaa paljon tänä aikana ulkoiluttanut.

Viime lauantaina kävimme kämppiksen kanssa valloittamassa Dolmabahcen palatsin, joka näkyy päivittäin lauttamatkoilla, mutta jossa en ole aiemmin sisällä käynyt. Olin kuullut järkyttävistä jonoista ja siitä kuinka aivan liian suurissa ryhmissä kierretään kuumaa palatsia, jossa happi loppuu jne. No, näin joulukuussa kokemus oli parempi. Jonoa ei ollut, englanninkielisen opastuksen ryhmätkään eivät järkyttävän suuria ja kuumakaan ei kerinnyt tulla :) SUosittelen kyllä tätä palatsia Istanbulin kävijöille varsinkin, jos ette muissa maissa ole käyneet paljon hoveissa ja palatseissa, kyllähän ne jonkin verran ilman muuta toisiaan toistavat, mutta hienoa oli! Sisällä ei saanut ottaa kuvia, joten kuvat on nyt ulkoa palatsin pihalta. Täältä löytyy kuvat ja juttua Topkapın palatsin reissulta lokakuulta. Sieltä viimeisimmät sulttaanit muuttivat Dolmabahceen ja siellä asui myös Turkin tasavallan perustaja Atatürk myöhemmin. 


Etualalla moskeija ja taustalla häämöttää Dolmabahcen palatsi

orvokit kukkii :)


Samassa kuvassa on nupullaan tämmöinen kaunis kukkanen ja ruskalehdet ovat tippuneet jo sinne samaan penkkiin







palatsin puutarhasta oli aika hienot näkymät


Piipahdettiin vielä katolisen kirkon pihalla ja sinne oli tullut aika reippaasti koristeltu ja valaistu seimiasetelma ja myös kuusi. Vaikka ehkä maltillisemman linjan naisia olenkin, toki ne olivat kauniita ja täällä aika harvinainen näky.




Seuraavana päivänä, sunnuntaina täällä Istanbulissa luterilaisessa seurakunnassa laulettiin suomeksi joululauluja ja kylläpä olikin ihana pitkästä aikaa laulaa suomeksi ja vielä näitä ihania joululauluja Jouluyö juhlayö, enkeli taivaan ja uudemmista jouluyön hymni, myös lapset lauloivat kauniisti ja olivat liikuttavan suloisia, nukketeatteriesitys oli hilpeä ja hyvä, tortut ja piparit täydellisiä ja kirkko kauniisti joulukoristeltu. Kyllähän se auttoi joulutunnelman syntymisessä taas palasen eteenpäin.



Kauppohin alkaa täälläkin ilmestyä kuusia, koristeita ja punaisia kynttilänjalkoja jne. Niitä ei suinkaan joulunvuoksi sinne kuitenkaan ole ostettaviksi laitettu vaan uutta vuotta, mutta koska eivät juuri joulukoristeista eroa, niitä olen itsekin muutaman kotiin löytänyt. 

lauantai 6. joulukuuta 2014

Päivänsankarittaret - minä ja Suomi-neito.

Eilen vietin synttäreitäni, ensimmäisiä Turkissa ja toisia ulkomailla ja tämä oli jo yli kymmenes kerta, kun täytin 25 :)

Aamulla heräsin kämppiksen lauluun ja sain kutsun tulla keittiöön aamupalalle. Kuvassa näkyvän ihanan lampun (violetti/vaaleanpuna-valkoinen) sain lahjaksi häneltä. Ihana!!



Oikeastaan juhlat alkoi jo edellisenä päivänä kielikoulun jälkeen.




  Käytiin kämppiksen kanssa Istanbulin absolutely parhaassa Baklava-paikassa Karaköyssa. Harmiksemme suklaabaklava oli siltä päivää loppunut, mutta muita herkkuja saimme. Sieltä sittten etsiydyimme pizzalle Miss Pizzaan, josta olin kuullut muilta täällä asuneilta. Sitä oli kehuttu paikkana, jossa saisi possua ja siitä tehtyjä alkupaloja ja pizzaa. En nyt Suomessakaan niin erikoisen paljon syö sianlihaa, mutta nyt kun sitä ei voi saada helposti, pitihän sinne mennä. 





 Mutta sitten synttäriaamuna kaikki alkoi laululla, aamupalalla, kakulla, kahvilla (presidentti) ja sillä lahjalla. Avasin myös muut Suomesta tulleet lahjat ja myöhemmin sain vielä sisurasian :) Edellisenä päivänä kielikoulussa pari luokkatoveria puhuivat keskenään miestensä syntymäpäivistä, ajattelin että auts, nyt on arka aihe. Sitten he kysyivätkin yhtäkkiä että milloin mun synttärit on. Suoraan kysymykseen en voinut vastata muuta kuin - huomenna... Olin tietysti suomalaiseen tapaan yrittänyt välttää sitä että saisivat tietää synttärini. No, sitä junaa ei enää pysäyttänyt mikään ja niinpä kaikki sen jo pian tiesivät. No, minä sitten tietysti ostin baklavaa luokkaan seuraavaksi päiväksi, kun kerran tiesivät synttärini.

Ajattelin vaan täysin suomalaisesta näkökulmasta ja he taaas omistaan, niinpä minä vein baklavat omia juhliani varten ja heillä oli suunnitelma suklaakakun ja teen ostamisesta kaikille :)  Juttelimme tästä luokassa ja monissa kulttuureissa olisi ihan mahdoton ajatus että synttärisankari valmistelisi itse omia juhliaan, vaan toiset ilmanmuuta hoitaisivat valmistelut ja tarjoilut. Pitkän välitunnin jälkeen oli kin sitten MatkaMartan synttärit sitten kakun, laulun ja synttäritanssin merkeissä :) Paljon meillä olisi oppimista toisissa kulttuureissa.


Muistelin vaihto-oppilasvuottani 2001 Englannissa. Tuolloinhan ei vielä ollut kannettavia tietokoneita, tabletteja ja älypuhelimia, mutta sähköposti oli. Menin suureen - valehtelematta yli 100 koneen atk-luokkaan kirjoittamaan spostia Suomeen synttäripäivänäni. Pian kuulin kuiskailua ja nimeni mainittavan ja hetken päästä kuului onnittelulaulu englanniksi. Muutama vaihtarikaveri Italiasta ja muistakin maista tulivat laulaen ja poskisuukoin onnittelemaan minua. Samana iltana vielä toiset kaverit yllättivät marssimalla sisään kantaen kakkua, jossa paloi kynttilät. Mikä siinä on, että tulee semmoinen olo, että oi ei, minuako varten nyt noin ovat laittaneet. Ei olisi tarvinnut jne. Itse kyllä olen valmis toisille laittamaan ja heitä yllättämään. 


Samalle illalle oli sovittu kauan sitten jo muutaman ystävän kanssa pikkujouluilta ja siellä illan emäntä oli myös leiponut minulle kakun, joka tuotiin sisään palavilla tähtisädetikuilla varustettuna. Ihan uskomaton päivä. Joskus lapsena viimeksi olin saanut niin paljon lahjoja ja lauluja (turkiksi, suomeksi, englanniksi ja kaksi versiota ruotsiksi) ja suklaakakkuja (3 erilaista) saman päivän aikana. Ihana päivä, kiitos kaikki ihanat ja rakkaat!!






Koska seuraavana päivänä eli tänään, oli edessä vielä toiset synttärit Suomi-neidon täyttäessä 97-vuotta, piti kotiin tultua tehdä vielä hieman valmisteluja. Halusimme leipoa itsenäisyyspäivänä pipareita, eli piti tehdä piparitaikina.

Meillä on ollut lapsuudenkodissa jo jonkun aikaa perinteenä tehdä Helvi Marian piparkakkuja, ne on ihan parhaita. Jonain vuonna mietimme, millä ohjeella tänä vuonna tehtäisiin piparit, ehkä jollain toisella. Sitten valion sivuilta löytyi ohje, jonka nimi oli Helvi Marian piparkakut ja nehän me valittiin, kun olivat mummin täysikaimoja. Ja se oli nappivalinta!! Niin mureita ja rapeita ja ihania ja helpot tehdä. Nyt ohje on päässyt uuteen arvoonsa, sillä se on munaton. Täällä kun on aina olemassa jonkinasteinen salmonellariski raaoissa kananmunissa, niin tätä taikinaa pystyy vaikka maistelemaankin tehdessä ilman pelkoa.

Helvi Marian piparkakut (n.100 kpl pieniä)

3/4 dl siirappia (keitin itse muscovadosokerista ja vedestä)
1 1/2 dl vettä
4 dl sokeria
3 tl soodaa
1 rkl pomeranssin kuorta
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
2 tl kanelia
275 g voita
11 dl vehnäjauhoja

Mittaa teräskattilaan siirappi, vesi, sokeri, sooda ja mausteet (käytin valmista piparkakkkumaustetta). Kiehauta ja jäähdytä seos. Vatkaa voita kulhossa, kunnes se vaalenee hiukan. Lisää kattilaan voi ja jauhot ja sekoita tasaiseksi (voi auttaa sähkövatkaimella aluksi) Peitä taikina hyvin ja pidä jääkaapissa yön yli. Kauli taikina ohueksi ja ota siitä muotilla piparkakkuja. Paista 175 asteessa 8-10 minuutta. Taikinasta tulee rapeita piparkakkuja, ei sovellu ideaalitavalla piparkakkutaloihin.

Eli taikina yöllä valmiiksi ja sitten nukkumaan.

 Itsenäisyyspäiväruuan jälkeen alkoi pipareiden leivonta. Kämppiksen kotona on ollut perinne leipoa pipareita itsenäisyyspäivänä ja siitä se nyt omaksuttiin meillekin. Hyvä perinne. Vaikka tämä päivä on toki täällä ollut sinänsä ihan normaalityöpäivä paikallisille, on kiva jollain tapaa itse juhlistaa sitä. Vaikka ei Suomikaan tietysti mikään täydellinen valtio ja maa ole, on se kuitenkin minun kotimaani ja arvostan kyllä monia asioita siellä. Minunkin isoisistä toinen on ollut sodassa puolustamassa Suomea ja kaikkien isovanhempieni ja vanhempienikin elämään sota tai sodat ovat tavalla tai toisella vaikuttanut. Heille saa olla kiitollinen, että nyt saa itsenäistä Suomea juhlia <3




etummaiseen pipariin olen maantiedontaidoillani hahmotellu niitä paikkoja, jossa olen asunut :)
Nyt on juhlittu minua ja Suomea. Ihanat päivät kyllä. Huomenna juhla jatkuu, pääsen skypellä mukaan kummityttö A:n ristiäisiin Suomeen. <3

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Kulttuurit kohtaa ja google translator kääntää.

Näistä kulttuurikohtaamisista ei oo kuvia, joten kuvina on viime aikojen kuvasadosta poimittuja yksilöitä.

Olen kuullut monen ulkosuomalaisen ja Turkissa asuvan suomalaisen/länsimaisen sanovan jotain kulttuurien erilaisuudesta. Siitä, kuinka kaikki tapahtuu viimetingassa, asiat muuttuu ja tapahtuu vaan. Minä olen päässyt näistä törmäyksistä aika vähällä. Toki olen jonkun verran virastoissa asioinut ja niillä reissuilla ymmärtänyt, että on aivan totta että "Hoida yksi asia päivässä, enempi ei ole mahdollista." (muutaman kerran olen päässyt 1,5 hoidettavaan asiaan, mutten koskaan kahteen) Näillä ei nyt tarkoiteta kaupassa käymisiä, vaan hankalampia virastojuttuja.



Viimeksi kirjoitin vuokraemännän tulosta, joka meinasi sekoittaa sinivalkoisin silmälasein aloittamani pullanpaiston. Sen jälkeen vuokraemäntä tuli myös maanantaina ustan kanssa. Ustalla tarkoitetaan ammattimiestä, mutta joskus ammattitaito ja titteli ei kulje samassa paketissa. :) Maanantaina emäntä ja usta siis tulivat. Usta oli mitä ilmeisimmin antenni&tv-usta. Hän poisti parvekkeelta maalausten ja remontin tieltä lautasantennin ja poistui yläkertaan. Emännän kanssa odottelimme ja koitimme keksiä puhuttavaa turkiksi. Emäntä ihasteli seinälläni ollutta valoryijyä ja vielä enemmän kun kuuli sen olevan äidin tekemä. Keittiöön päästyään hän ihmetteli nousemassa ollutta uutta ruisleipätaikinaa. Leivotko leipää itse? Ihanko oikeasti? Mistä jauhoista? Mistä kaupasta noita saa? Turkistako? Kerroin myös olevani pienestä kylästä ja tottuneeni tekemään leipää.  Hän ihmetteli myös vielä lauantaina näkemäänsä voimaa, millä nostin kukkapurkit parvekkeelta sisälle. Itse en kokenut urotyötä tehneeni siinä. Minkähänlaisen kuvan hän sai Suomesta :)





Hän halusi nähdä kuvia Suomesta, näytin sitten muutaman suhteellisen järkevän kuvan viime kesältä. Sitten seurasi seuraava lista kysymyksiä, astetta hankalampia ja henkilökohtaisempia kuin leivän leipominen. Voisitko mennä turkkilaisen kanssa naimisiin? Miksi et voisi, vai voisitko? Mitä äitisi ajattelisi, jos menisit? Tykkäisikö äiti siitä? Voisiko äitisi muuttaa tänne? Mene Suomeen ja tuo äitisi tänne, eikö? Vähän eritahtiin ja erilaisia kysymyksiä tuli hänen suustaan, kun mitä vuokraemännältä suomalaisena voisi kuvitella kuulevansa.  No, antentti tuli kuntoon ja telkkari toimii.

Tänään kielikolun viimeisen tunnin aikana Rva Vuokraemäntä soitti 10 (kymmenen, ten, on) kertaa. Mietin jo, että palaakohan siellä talo vai mitä tapahtuu. Soitin sitten tuntien jälkeen varovasti tiedustellakseni mitä on tapahtunut. No, puhelimessa turkinpuhuminen ei kuulu vahvuuksiini, enkä ihan kaikkea ymmärtänyt. Täti sanoi, että voi "canım benim" (my darling, kultaseni tms.) sinä et ymmärrä? Näinpä :) No, ei hätää. Täti on toimenihminen, hän kysyi luenko viestejä. Sanoin hämmentyneenä että joo. Hän pyysi odottamaan hetken, koska englantia puhuva sukulainen laittaisi viestin. Kiitin iloisena.


Siitä se hupi sitten alkoi. En ehkä olisi tädin vävystä käyttänyt määritelmää englantia puhuva, mutta google translator tekee meistä kaikista kaikkien kielien asiantuntijoita, eikö? No, siinä sitten vävylle kerroin monelta olisin kotona. Hän kertoi, että ehdottamani aika on ok ja että asia koskee "glass protection to the balcony" eli parvekkeen lasitusta. Hän sanoi, että "In the meantime, I send you that make skin translation translate", en ihan pysynyt ajatuskulun perässä, mutta mitään tekoiholähetystä ei ole näkynyt. Yritin muotoilla omat vastaukseni hänelle niin, että googletranslator ymmärtäisi ne, koska oletin että sen avulla oli vastauksetkin tarkoitus tulkita. Kysyin sitten englanniksi ja turkiksi että haittaako, että kukkani ovat toisella parvekkeella. Vastaus sai mut kikattamaan lautalla ihan onnellisena täysin tajuamatta mitä ko.lause voisi tarkoittaa "Now, my parents are doing something we once looked" En ollut koskaan nähnyt tätä vävypoikaa, joten hänen kanssaan en kyllä ole ollut katselemassa mitään mitä hänen vanhempansa voisivat tehdä tai mitaään muutakaan. Jäin ihan sanattomaksi enkä osannut vastata enää mitään.

Kiiruhdin kikatellen kotiin katsomaan mitä tuleman pitää. Tätihän oli jo kadulla vastassa ja hänen kanssaan ilman puhelimen sotkevaa vaikutusta pärjäsin hyvin keskusteluissa. Uusi ustakin tuli paikalle ja kävi ilmi että nyt olisi tarkoitus lasittaa myös kadunpuoleinen parveke. Ustan mittaillessa parveketta täti kyseli edelliskerran leivästä ja annoin maistiaisia. Ilmeisesti tykkäsi. Pian tuli tämä vävypoikakin lapsineen antamaan kommenttia tädin avuksi. Ihana sakki se kaikesta huolimatta on. Lapset oli suloisia ja vävykin mukava, kommunikoimme kyllä turkiksi. Asia saatiin taas päätökseen ja ei kun odottelemaan seuraavaa yhteydenottoa.

Vähän hämmentää tämä tapa, etteikö oikeasti vielä edelliskäynnillä ollut mitään ideaa siitä että parveke ehkä lasitetaan ja sen voisi mitata tms. Remontti kestää kuulemma 2kk, tuleekohan joka päivä uusia yllätyksiä? Raportoin sitten sitä mukaa.

P.S. Kukkien kunnosta ei puhuttu mitään nyt.